
Dokkarifestivaali valtaa Ylen kanavat – kohokohtana yllättävä suomalaisten kansanhuvi
Tänään maanantaina 20.3. Yle Areenassa julkaisaan 18 pitkää dokumenttielokuvaa, jotka on koottu ytimekkäästi nimen Dokkarifestivaali alle. Näistä 16 nähdään myös perinteisillä Ylen tv-kanavilla.
Festivaalin kohokohta on Einari Paakkasen kaunis, hauska ja koskettava Karaokeparatiisi, joka on Jussi-ehdokkaana viime vuoden parhaaksi dokumentiksi.
Karaoken laulaminen on maailmalla suurta hupia, mutta Suomessa se on jotain syvempää. Terapiaa ja sielunhoitoa. Itsetutkiskelua ja tukahdutettuja tunteita.
Paakkasen dokumentti avaa oven tähän maailmaan, joka on yhtä suomalainen kuin Esson baarissa soiva Leevi and the Leavingsien kappale.
Dokumentissa seurataan puolta tusinaa suomalaista, joille karaoken laulaminen tarjoaa hetkellisen paon surusta, yksinäisyydestä ja sairauden tuomasta ahdistuksesta.
Toinen kotimainen helmi on John Websterin ohjaama The Happy Worker, joka kertoo nykyajan työpahoinvoinnista. Polttavan ajankohtainen dokumentti rakentuu osin hollantilaisen burnout-vertaistukiryhmän ympärille, johon kuuluu myös suomalainen juristi. Ryhmän keskustelut muodostavat dokumentin inhimillisen selkärangan.
Kiinnostava on myös aiemmin Inderjit Kaur Khalsana tunnetun Mervi Enqvistin (Brooklynin pojat, War/Peace) ohjaama Kansanvalta, jossa seurataan 23-vuotiaan Laura Eklund-Nhagan kasvua ja muutosta kohti omannäköistään aktivismia.
Antti Lempiäisen Toinen raide kertoo puolestaan 1990-luvulla pullo kourassa teini-ikäänsä viettäneistä lama-ajan pojista. Omakohtainen tilitys ystävyydestä ja kaipuusta on samalla kuvaus päihderiippuvuuden yli sukupolvien kulkeutuvasta perinnöstä.
Lukuisten kansainvälisten dokumenttien joukosta erottuvat Oscar-ehdokkaana oleva Sirpaleiden talo sekä väkivaltaisen rap-musiikin, valepornon ja hullunrohkean temppuilun maailmaan sukeltavat American Rap-star, Deepfake-porno ja Parkourin vaara ja lumo.
Osin suomalaisella rahalla tuotettu Sirpaleiden talo seuraa lasten arkea huostaanottolaitoksessa Itä-Ukrainassa. Tanskalaisen Simon Lereng Wilmontin koskettava ohjaus on palkittu muun muassa Sundancen elokuvajuhlilla.
Kathryn Fergusonin ohjaama Nothing Compares on lopuksi pakkokatsottavaa kaikille ysäripopin ystäville. Dokumentti kertoo Sinéad O'Connorin rakettimaisesta noususta pop-taivaalle, missä hän käytti estradeja kertoakseen maailmalle ihmisoikeuksista ja itsekin kokemastaan hyväksikäytöstä.
Suomessa avautuu uusi suoratoistopalvelu
American Rapstar (TV2 21.3.)
Bangla Surf Girls
Cryptoqueen 1–4
Deepfake-porno (TV2 3.4.)
Good Life (Teema & Fem 16.4.)
The Happy Worker (TV2 20.3.)
Into the Ice (Teema & Fem 26.3.)
Jalkapallo, salaisuuksien peli (TV2 10.4.)
Kansanvalta (Teema & Fem 30.3.)
Karaokeparatiisi (Teema &Fem 25.3. + TV1 30.3.)
Kaunis änkytykseni (Teema & Fem 23.3.)
Manchesterin sarjaraiskaaja (TV2 29.3.)
Nothing Compares: Sinead O’Connor (Teema & Fem 23.3.)
Parkourin vaara ja lumo (TV2 28.3.)
Sirpaleiden talo (TV1 30.3.)
Toinen raide (TV1 23.3.)
Unelma eliittikoulusta (TV1 6.4.)
Vakoilija puhelimessa (TV1 13.4.)
Dokkarifestivaali Yle Areenassa 20.3., elokuvia Ylen tv-kanavilla 13.4. asti