DNA-seikkailu Puolet minusta? päättyy onnettomasti ohjelmatekijöiden ja toisen päähenkilön kannalta

Ylen Puolet minusta? -sarja tulee maaliin hieman kompuroiden, koska ihmisiä on vaikea pakottaa DNA-testeihin ja televisio-ohjelmaan.
Joulun jälkeen tiivisti esitetyssä Puolet minusta? -sarjassa on etsitty kahdelle saman äidin synnyttämälle ja lapsina hylkäämälle ihmiselle biologisia juuria DNA-sukututkijoiden Sanna Milanin, Henna Meriläisen ja Ira Vihreälehdon avulla. JP:n ja Helin etsintä huipentuu tänään nähtävässä sarjan päätösjaksossa.
Helin kohdalla projekti on edennyt hieman paremmin kuin velipuolellaan JP:llä, joka ei saanut todennäköisiä lähisukulaisiaan suostumaan DNA-testeihin. Heli sen sijaan sai jo eilen nähdyssä jaksossa varmuuden biologisesta isästään.
Päätösjaksossa JP kuulee, että hänellä on kolme tapaa saada varmuus isästään: anella sukulaisia vielä kerran suostumaan DNA-testeihin, odottaa että joku heistä tekee testin syystä tai toisesta oma-aloitteisesti tai lähteä vaatimaan isyyden varmentamista oikeusteitse.
– Sain tutkimuksen myötä monta uutta pikkuserkkua ja tiedon siitä, että olen länsi-Suomesta lähtöisin. Olen päättänyt, että vien tutkimuksen loppuun saakka. En tiedä mitä se tuo tullessaan, mutta olen palkannut asianajajan, hän kertoo sarjan lopussa.
Heli puolestaan saa sydämellisen viestin ”uudelta” siskoltaan ja pääsee tapaamaan isänsä, joka tosin ei halua ohjelmassa esiintyä, joten tapaamista ei nähdä jaksossa – oletettavasti ohjelmantekijöiden suureksi harmiksi. Olihan juuri löydetyn sukulaisen ensikohtaaminen hyvin samantyyppisen Kadonneen jäljillä -sarjankin joka jakson ehdoton tunteikas kohokohta. Vahinkoa yritetään kuitenkin paikata lukemalla ohjelmassa isän Helille kirjoittama kirje.
Äiti hylkäsi JP:n ja Helin vauvoina – etsivät nyt biologisia isiään tv:ssä