
Diili innosti Emmi Suurosen irtisanoutumaan työstään: ”Miksi minun pitäisi elää sitten kun -elämää?”
Uudella Diili-kaudella kilpaileva Emmi Suuronen on työskennellyt rakennusalalla vuodesta 2013, ja hänellä on rakennusmestarin tutkinto. Vuonna 2021 hän nousi julkisuuteen sijoittumalla Miss Suomi -kisoissa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi.
Viime vuonna Emmi teki dramaattisen päätöksen uraansa liittyen.
– Minusta löytyy nämä kaksi puolta. Kun lähdin missikisaan vuonna 2019, ryhdyin sivutoimisesti tekemään muun muassa juontokeikkoja ja mallin töitä, Emmi kertoo.
Viime vuonna hän haaveili irtisanoutumisesta rakennusmestarin töistään ja siipiensä kokeilusta viihdealan yrittäjänä.
– Ajattelin, että vasta yhden yrittäjävuoden jälkeen hakisin Diiliin. Olen ollut ohjelman fani jo pitkään. Toisaalta oli hirveän vaikea tehdä irtisanoutumispäätöstä, koska rakennusala oli ja on minulle hyvin rakas.
– Viime kesänä alkoi kuitenkin haku tähän uuteen Diili-kauteen, ja aloin ajatella, että miksi minä odottaisin yhtä kokonaista vuotta. Miksi minun pitäisi elää sitten kun -elämää?
Syntyi spontaani päätös.
– Hain ja pääsin ohjelmaan. Siitä sain myös lopulta hyvän syyn. Irtisanouduin rakennushommista, ja ryhdyin yrittäjäksi. Jos en olisi päässyt Diiliin, olisin mahdollisesti vieläkin raksalla ja odottaisin muka sitä jotain oikeaa hetkeä repäisyyn.
Diili alkaa Nelosella maanantaina 6. helmikuuta kello 21.00.
