Black Panther 2 -tähti vetäytyy uudesta Netflix-leffasta – syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Näyttelijä Tenoch Huerta on vetäytynyt roolistaan elokuvassa Fiesta en la Madriguera. Hän aikoo keskittyä maineensa palauttamiseen.
Näyttelijä Tenoch Huerta on ilmoittanut vetäytyvänsä Netflix-elokuvasta Fiesta en la Madriguera. Näyttelijää syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän kuitenkin kieltää syytökset.
– Viimeaikaisten valheellisten väitteiden vaikutuksesta ja niiden seurauksena minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä elokuvasta Fiesta en la Madriguera, Tenoch kertoo lausunnossaan Deadlinelle.
– Olen surullinen päätöksestä, mutta en voi sallia näiden tekojen vaikuttavan kymmenien lahjakkaiden ja ahkerien ihmisten työhon. Nyt keskityn maineeni palauttamiseen, hän jatkaa.
Frendit-tähti Paxton Whitehead on kuollut
Tenoch kertoo myös, ottaneensa yhteyttä oikeudelliseen tiimiin ryhtyäkseen asianmukaisiin toimiin maineensa suojelemiseksi ja syytösten kumoamiseksi, jotka ovat hänen mukaansa vahingollisia. Hän myös väittää suhteen olleen molemmin puolin suostuvainen.
Elokuva julkistettiin alle kuukausi sitten ja kuvausten oli määrä alkaa 15. kesäkuuta. Ohjaajaksi on julkistettu Manolo Caro ja käsikirjoituksesta vastaa puolestaan Oscar-palkittu Nicolás Giacobone.
Tenoch on tullut tutuksi muun muassa elokuvasta Black Panther: Wakanda Forever. Näyttelijä on kiinnitetty näyttelemään myös Netflixin tulevassa sarjassa El Elegido, joka on tarkoitus julkaista elokuussa.
Tällaisen ensireaktion Mission: Impossible 7 sai kriitikoilta: ”Jälleen uusi voitto”
