Bachelor-Joonas muistaa elävästi kohtaamisen Jennifer Lopezin kanssa: "Hänen katseensa pysäyttää"

Syksyllä alkavaa Bachelor Suomea tähdittää Hollywood-julkkisten parissa työskentelevä Joonas Kenttämies.
Kaliforniassa asuva Joonas Kenttämies, 35, valmistautuu parhaillaan Bachelor Suomi -sarjan uuden tuotantokauden kuvauksiin.
Joonaksen bachelor-tittelistä kerrottiin ensimmäisen kerran julkisuuteen viime keväänä. Tämän jälkeen herrasta kiinnostuneiden naisten oli mahdollista hakea mukaan ohjelmaan.
Nyt kauden ensimmäinen jakso on kuvattu ja Joonas on päässyt tapaamaan tulevat puolisoehdokkaansa.
- Jäi todella hyvä fiilis! Siellä on upeita naisia ja useammat aiheuttivat perhosia vatsaani, Joonas paljastaa.
- Lähden mukaan luottavaisin fiiliksin. Toki aluksi jännitti vähän se, että millaista tämä realityn tekeminen todellisuudessa onkaan, mutta eiköhän tästä ihan hyvä tule.

Vaikka Joonas asuukin nykyään Pohjois-Amerikassa, hän on syntynyt Suomessa. Tarkemmin sanottuna Raahessa. Joonas oli kuitenkin vasta parin kuukauden ikäinen kun hän muutti perheensä mukana Leppävaaraan, sieltä Kiloon ja myöhemmin Masalaan.
Alakouluiässä Joonas löysi itsensä puolestaan Malesiasta.
- Muutimme sinne ollessani 8-vuotias eli olen asunut noin puolet elämästäni ulkomailla ja puolet Suomessa. Voisinkin kutsua itseäni maailman kansalaiseksi, mies tuumaa.
- Aluksi muutot tapahtuivat vanhempieni töiden perässä, mutta aikuisiällä muutin ulkomaille omien töideni vuoksi. Kuvaushommat johtivat lopulta Kaliforniaan.
Joonas muutti Los Angelesiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Tänä vuonna muutosta on siis tullut kuluneeksi jo 11 vuotta.
Ohjaajana ja kuvaajana työskentelevä komistus on solahtanut amerikkalaiseen viihdebisnekseen onnistuneesti, sillä viime vuosien aikana hän on päässyt tekemään töitä varsinaisten megatähtien kanssa.

JLo:n tapaaminen jäi mieleen
Kuvausinnostus käynnistyi ensimmäisen kerran, kun Joonas sai käyttöön isänsä kameran. Yläasteikäisenä hän kuvasi puolestaan kavereidensa kanssa lumilautailuvideoita. Laskettelua taltioitiin myös leffoiksi ja sitä kautta mies pääsi työstämään myös erilaisia musiikkivideoita ja mainoksia.
- Jennifer Lopezin kanssa työskentely oli aika mieleenpainuvaa. Hänen katseensa pysäyttää, Joonas huokaa edelleen vaikuttuneena kokemastaan.
Tilanne oli miehen mukaan kuitenkin nopea. Hän oli tuolloin itse kameran takana, mutta kaksikon työskentelyä oli seuraamassa vielä hänenkin takanaan noin sata ihmistä.
- Sain Jenniferistä hienot kuvat, vaikka itse sanonkin! Se oli hieno hetki.
JLo:n lisäksi Joonas on ohjannut mainosmateriaalia muun muassa Ariana Granden kauneusbrändille.
- Hänen kanssaan pääsimme tekemään töitä hieman rauhallisemmissa merkeissä. Instagram rakensi meille sellaisen kuumaisen setin, ja tähän kuvaushuoneeseen pääsimme vain minä, Ariana ja hänen muutama ystävänsä. Leikimme siinä pari tuntia käytännössä sitä, että olemme kuussa, Joonas naurahtaa.
Unelmia kohti
Jos tuleva bachelor saisi valita yhden henkilön, jonka kanssa hän tekisi vielä tulevaisuudessa yhteistyötä, hän valitsisi yhden maailman tunnetuimmista elokuvasäveltäjistä.
- Hans Zimmerin musiikkia olisi kivaa päästä mallailemaan omaan tuotantoon, Joonas hymyilee.
Hans on luonut musiikkia muun muassa alkuperäiseen Leijonakuningas-elokuvaan (1994), Interstellariin (2014) sekä Dyyni-elokuvasarjaan.
Tänä syksynä Joonas haluaa keskittää kaiken aikansa Bachelor -kuvauksiin.
- Tämä on minulle omanlaisensa projekti. En voi silti verrata tätä mihinkään aikaisempiin töihini. Tämä tulee vaatimaan minulta tähän mennessä eniten henkistä kapasiteettiani.
