Katso logo

Aku Hirviniemi suoritti Posse-stuntin pitkäksi venähtäneen illan jälkeen: ”Kauhu moninkertaistui”

Posse
Mainos
Mainos päättyy

Aku Hirviniemi on niin sanottuja alkuperäisiä Posselaisia, sillä hän oli mukana jo silloin, kun ohjelma tuli televisioon vuonna 2014. Paria vuotta myöhemmin hän jätti ohjelman, kunnes palasi takaisin vuonna 2020. 

Posse-vuosiensa aikana Aku on päässyt kokeilemaan myös stuntteja laulaja Krista Siegfridsin, julkkiskokki Tomi Björckin sekä jääkiekkolegenda Teemu Selänteen kanssa. 

Jenni Dahlman palaa Posseen – tietämättä siitä itse!

Kaikki stuntit ovat olleet autoteemaisia. Kuumottavin stuntti sattui kuitenkin Teemun kanssa. Aku istui kyydissä kolmen auton ylihypyssä. Lisää jännitystä tilanteeseen toi pitkäksi venähtänyt ilta. Aku oli kutsunut Duudsonit HP Parviaisen ja Jarppi Leppälän kylään Riihimäelle, sillä stuntti kuvattiin Hyvinkäällä. 

Mainos
Mainos päättyy

– Yllättäen pakkasesta löytyi sellaista appelsiinimehua, joka ei ollut mennyt jäähän. Päätettiin juoda se. 

– Sanotaanko näin, että se kauhu moninkertaistui sitten, Aku muistelee Katsolle. 

T
Possen juhlakaudella on mukana tuttu poppoo: Veronica Verho, Viivi Pumpanen, Aku Hirviniemi, Jaska Saariluoma, Kalle Lamberg, HP Parviainen ja Jarppi Leppälä. 

Aku on huomannut, että Possesta ovat kiinnostuneet nuorten ja lasten lisäksi myös vanhemmat ikäluokat. Ihmiset ovat tulleet kommentoimaan hänelle ohjelmaa. 

– Myös omat appivanhemmat tykkäävät sätkyukko-osiosta, paraikaa TTK:ssa kilpailevan toimittaja Sonja Kailassaaren kanssa seurusteleva Aku tuumaa.

Myös Akun kaksi tytärtä katsovat toisinaan Possea, ei tosin isänsä vuoksi. 

– Kyllähän iskän touhut hävettävät lähtökohtaisesti, mutta he katsovat, jos sattuu olemaan joku kiinnostava vieras. 

Mainos
Mainos päättyy

Karmaiseva Posse-stuntti vei Veronica Verholta yöunet: "Ihme, että olen vielä tässä"

Posse perjantaisin MTV3-kanavalla kello 20.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan