Katso logo

Aini Mäensivu sai Diilin voitostaan osa-aikaisen työn – tässä syy

Aini Mäensivu sai Diilin voitostaan osa-aikaisen työn – tässä syy

Diili-kauden voittajaksi kruunattiin Aini Mäensivu.

Mainos
Mainos päättyy

Diili-kauden ja siten Kulttuuritehdas Korjaamon johtajan paikan voittanut Aini Mäensivu on helsinkiläinen luovan alan yrittäjä. Hänellä on kalligrafiastudio, jonka puitteissa hän opettaa alaa ja toinen firma, joka keskittyy yritysmentorointiin.

Ainilla on yliopistotutkinto tapahtumajohtamisesta Isossa-Britanniassa ja vuosien kokemus tapahtumasuunnittelusta. Hän oli järjestämässä muun muassa Lontoon kesäolympialaisia vuonna 2012 ja työskenteli kaupungissa vuosia hääsuunnittelijana tehden isojen budjettien luksushäitä. Nyt hän on toiminut yrittäjänä jo vuosia.

Aini paljastaa Katsolle, ettei jätä omia yrityksiään, vaikka voittikin Korjaamon johtajan pestin.

– Alan tekemään kaksipäiväistä työviikkoa nyt ainakin alkuun Korjaamolla, eli se on osa-aikainen rooli, ja laskutan heitä yrityksenä. Se titteli, jonka nyt sitten otan Korjaamalla, on konseptijohtaja. Eli rupean rakentamaan, kehittämään ja suunnittelemaan erilaisia tapahtumakonsepteja heille, hän kertoo.

Mainos
Mainos päättyy
Aini päätyi Diili-tehtävissä usein johtavaan rooliin, mutta ei tuonut juuri itseään esille.
Aini päätyi Diili-tehtävissä usein johtavaan rooliin, mutta ei tuonut juuri itseään esille.

Osa-aikatyö oli Ainin oma toive, sillä hän ei halunnut laittaa hyllylle yrityksiään, joiden eteen hän on tehnyt vuosien työn.

– Korjaamolla he olivat aika avoimia keskustelulle, koska he eivät olleet etukäteen määritelleet, minkälainen se rooli tulee olemaan, koska ei tiedetty, minkälainen tekijä löytyy. Se oli ihan hyvässä hengessä käyty keskustelu.

Työ on vasta alussa, koska ennen voittajan julkistamista asiasta on pitänyt olla hissun kissun. Aini on työskennellyt kuvausten jälkeen omien yritystensä parissa.

– Yrittäjyys mahdollistaa sen, että pystyn reissaamaan tropiikissa tai Etelä-Euroopassa talvisin. Tänä talvena olin kolme kuukautta reissun päällä. Olin marraskuussa Marokossa ja helmi- ja maaliskuun Kanariansaarilla ja Portugalissa, hän kertoo.

Uuden työn käytännön järjestelyistä hän on keskustellut Korjaamon henkilökunnan kanssa, mutta myösJaajo Linnonmaa on pitänyt häneen yhteyttä.

Mainos
Mainos päättyy

– Hän on tsekannut, että kaikki on hyvin ja että olen tyytyväinen siihen, miten homma on edennyt. 

Aini ei lähtenyt mukaan kilpailijoiden keskinäiseen suunsoittoon.
Aini ei lähtenyt mukaan kilpailijoiden keskinäiseen suunsoittoon.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan