Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit! Mukana ohjelman haukkunut hevimies

Vain elämää palaa jälleen syksyllä suomalaisten televisioruutuihin.
Supersuosiossa jo vuosien ajan ollut Vain elämää -ohjelma kuvataan tulevana kesänä tuttujen artistien voimin. Mukana on Nelosen mukaan kuitenkin myös sellaisia muusikoita, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet ohjelman kuvauksiin.
Kanava paljasti osan artisteista Nelosen syksy 2023 -webinaarivideolla.
Nelosen kotimaisen viihteen päällikkö Mirko Baas kertoo tallenteella, että tulevalla kaudella nähdään muun muassa laulaja Anna Puu sekä Ellinoora.
Molemmat ovat osallistuneet ohjelmaan jo muutamia vuosia sitten.
Baas perustelee tallenteella, kuinka artistien esiintymisestä ohjelmassa on tullut kuluneeksi jo niin pitkä aika, että heiltä on tullut tässä välissä jo paljon uutta musiikkia, mitä esittää.
Yksi Nelosen paljastamista artisteista on Annan ja Ellinooran lisäksi varsinainen jymy-yllätys.
Tulevalla kaudella nähdään herkistelemässä Kotiteollisuus-yhtyeen keulakuva Jouni Hynynen.

Vain muutama vuosi sitten Jouni vakuutti julkisesti, kuinka hän ei aio koskaan osallistua kyseisen ohjelman kuvauksiin.
Hän haukkui tuolloin Vain elämää -sarjan suorasanaisesti ja jo kymmenen vuotta sitten Hynynen sivalsi ohjelmaa omassa blogikirjoituksessaan.
- Meillä Karjalassa tajutaan, että kyllä paska on paskaa, vaikka sitä kutsutaankin iloiseksi laatuviihteeksi, hän kirjoitti.
Nelonen ei ole kertonut muista ohjelmaan osallistuvista artisteista tarkempia tietoja.
Vain elämää jälleen syksyllä Nelosella.