Yle poisti yllättäen helmikuun ohjelmistosta Teemu Keskisarjan uutuusohjelman – syynä ehdokkuus vaaleissa

Maanantaina 20.2. Yle Areenassa julkaistiin uutuusohjelma Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset. Yle tiedotti tiistaina 21.2., että sarjan aikataulu lineaarisella puolella siirtyy vaalikaranteenin vuoksi. Teemu Keskisarja on perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2023.
Sarjan oli tarkoitus alkaa TV1-kanavalla torstaina 23.2. Uusi päivämäärä ohjelman julkaisulle on 22.5. kello 20 alkaen.
Tulevassa Katson printtilehdessä (numero 8) Teemu Keskisarja ja kuolleet ihmiset -sarjan julkaisupäivämäärä on ilmoitettu alkuperäisen, väärän julkaisuajankohdan mukaan.
Ylen luovat sisällöt ja media -yksikön vastaava päätoimittaja Ville Vilén kertoo Helsingin Sanomille, että Keskisarjan ehdokkuus tuli heille yllätyksenä.
– Meidän täytyy pitää huolta, ettei kukaan ehdokas saa erityistä näkyvyyttä toisiin ehdokkaisiin nähden. Ajankohtaisohjelmiin ehdokkaita voidaan kutsua, mutta tässä on kyse sarjasta, jossa esimerkiksi kuvataan Keskisarjan työtä, Vilén perustelee päätöstään HS:n haastattelussa.
Sarja on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.