Tällaisia elokuvia Elvis Presley teki uransa aikana – vakavat roolit eivät uponneet yleisöön, mutta yksi leffa oli hitti ylitse muiden
Elviksen ensimmäinen elokuva oli sisällissodan jälkeinen lännendraama Rakasta minua hellästi (1956), johon rokkari kiinnitettiin sivurooliin. Osa kuitenkin kasvoi muita suuremmaksi, kun Elvikselle käsikirjoitettiin neljä laulukohtausta. Tämän lisäksi alkuperäinen nimi The Reno Brothers sai kyytiä, kun filmi nimettiin uudelleen artistin tuoreimman hittisinglen mukaan.
Elokuva sai kriitikoilta nuivan vastaanoton mutta yleisö rakasti sitä. Tämän jälkeen Elviksen nimi koreili jokaisen elokuvan mainosmarkiisissa aina ylimpänä.
Presleyn kolmas elokuva Jailhouse Rock (1957) teki Elviksestä lopullisesti varteenotettavan filmitähden, jonka soundtrack-albumit tuottivat kilpaa rahaa elokuvien lipputulojen kanssa. Richard Thorpen ohjaamaa vankilamusiikkidraamaa pidetään ansaitusti yhtenä Elviksen paremmista filmeistä, joka liitettiin USA:n kongressin kansalliseen elokuvakirjastoon 2004.
Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin Hirttämättömät-elokuvasta uusi versio
Elviksen laatuelokuviin voidaan laskea myös särmikäs Kitara kainalossa (1958), jonka ohjauksesta vastasi Casablancan tehnyt Michael Curtiz.
Tähden paras elokuva Puoliverinen (1960) kertoo Pacerista, jonka isä ja vanhempi veli ovat valkoisia ja äiti kiowa-intiaani. Kun sota puhkeaa kiowa-heimon ja valkoisten välillä, joutuu Pacer perheineen hankalaan ja yhä väkivaltaisemmaksi kärjistyvään välikäteen. Mestari Don Siegelin (Likainen Harry) ohjaama elokuva on hätkähdyttävän realistinen kuvaus rasismista ja rotujen välisestä vihasta sisällissodan jälkeisessä Yhdysvalloissa.
Elviksellä on alussa yksi laulukohtaus, jonka jälkeen filmi etenee koruttomana ja yhä julmemmaksi muuttuvana kostomelodraamana. Laulajatähti näyttelee itse yllättävän hyvin.
Yle juhlii Prideä kolme viikkoa – katso ohjelma-aikataulu
myös nyrkkeilyä.
Laadukkuudestaan huolimatta Puoliverinen ei menestynyt lippuluukuilla, kuten ei myöskään Kapinallisen laulu (1961).
Flopit ajoivat Elviksen takaisin halpaan ja kepeään formaattitekemiseen. Niinpä lähes kaikki tähden 1960-luvulla tekemät elokuvat ovat heppoisia b-musiikkikomedioita, jotka toivat fanit takaisin teattereihin.
Hyvä esimerkki on 1964 valmistunut Viva Las Vegas, jossa Elvis esittää Las Vegasin ensimmäisen Grand Prix’n voittamisesta unelmoivaa kilpa-ajajaa. Huonosti käsikirjoitettu leffa on kuin puolentoista tunnin mainos Nevadan autiomaahan vastikään syntyneestä huvittelukeskuksesta, jonne Elvis myös tosielämässä päätyi hautaamaan uransa.
Elviksen viimeiset hyvät elokuvat ovat 1969 valmistuneet Charro! ja Change of Habit.
Charro! on yllättävän tiukka länkkäri, jonka pääosaan kaavailtiin alun perin Clint Eastwoodia. Kyseessä on ainoa filmi, jossa Elvis esiintyy partaisena eikä laula sekuntiakaan kameran edessä.
Change of Habit oli puolestaan ensimmäinen amerikkalainen elokuva, jossa sivutaan autismia. Elvis esittää gettoalueella työskentelevää lääkäriä, joka rakastuu sairaanhoitajaa esittävään nunnaan. Kyseessä on myös ainoa Elvis-elokuva, jota ei nähty Suomessa teatterilevityksessä.
Elvis elokuvateattereissa 29.6.