fbq
UutisetChristoffer Strandbergille kävi köpelösti Kulkuset kulkuset -elokuvan ensi-iltajuhlissa – lainapuvun housut repesivät takapuolesta
Christoffer Strandbergille kävi köpelösti Kulkuset kulkuset -elokuvan ensi-iltajuhlissa – lainapuvun housut repesivät takapuolesta

Joulukomedia Kulkuset kulkuset kertoo kahden erilaisen suvun ensimmäisestä yhteisestä jouluaatosta, joka lähtee raiteilta heti kättelyssä. Elokuva jatkoi nousuaan toista viikkoa peräkkäin Suomen katsotuimpien elokuvien listalla, ja se kiipesi 1.12. päättyneen viikon kärkielokuvaksi. 

Christoffer muistelee Instagram-tilillään taannoisia elokuvan ensi-iltabileitä, joissa meno äityi villiksi. 

Christoffer ja muut elokuvan tekijät olivat lähteneet ensi-illan päätteeksi Helsinkiläisravintola Teatteriin, jossa Christoffer valtasi tanssilattian. Näyttelijä oli suunnannut tanssilattialle kollegansa Pirkko Hämäläisen kanssa. 

Lue myös: Elokuva-arvostelu: Kulkuset kulkuset voisi olla kömpelö kopio, mutta tämä joulukomedia on toista maata

Näyttelijä oli uppoutunut tanssilattian pyörteisiin niin hanakasti, että hänen puvunhousut repeytyivät takamuksesta. 

– Tein kuuluisan Madonna-kyykyn kun takaa kuului ”kruntsh” ja ympäriltäni kuului ensin hämmästystä, sitten räkäistä naurua. Meninkö välittömästi hotelliin häpeissäni tästä? No en tietenkään! Juhlia jatkettiin, vaikka takapuolta vähän paleli, Christoffer kirjoittaa päivitykseensä. 

Näet kuvan Christofferin revenneistä housuista selaamalla kuvan oikeaa nuolta. 

Christofferin ensi-illassa nähty puku oli kaiken kukkuraksi lainapuku. Hän pahoittelee tapahtunutta tekstissä. Näyttelijän onneksi lainaaja ei suuttunut hänelle housujen repeytymisestä. 

Elokuvan kahden kirjavan suvun rooleissa loistavat Christoffer Strandberg, Antti Tuomas Heikkinen, Martti Suosalo, Pirkko Hämäläinen, Sari Siikander, Eeva Litmanen, Ali Jahangiri, Kreeta Salminen, Alex Anton ja Sonja Salminen.

 Kulkuset kulkuset on katsottavissa elokuvateattereissa kautta maan. 

 

Artikkeliin liittyvät aiheet:
05.12.2022 19:15 | Teksti: Jasmin Vainio | Kuvat: Don Films / Jaakko Kahilaniemi

Seuraa meitä somessa