Edesmennyt prinsessa Diana antoi vuonna 1995 haastattelun BBC:n Panorama-ohjelmassa kolme vuotta sen jälkeen, kun hän oli eronnut prinssi Charlesista. Haastattelu aiheutti valtaisan kohun, sillä prinsessa ei ollut koskaan puhunut yhtä avoimesti elämästään kuninkaallisessa perheessä tai suhteista muihin kuninkaallisiin.
Haastattelussa Diana muun muassa paljasti, että hänen avioliitossaan on kolme ihmistä, viitaten Charlesin nykyiseen puolisoon Camilla Parker Bowlesiin. Samassa hän myönsi myös oman, avioliiton ulkopuolisen suhteen.
Viime vuonna julkaistun raportin mukaan Diana oli värvätty haastatteluun vilpillisin keinoin, ja haastattelu oli aiheuttanut Dianalle henkisiä ongelmia. BBC:lle sen sijaan haastattelu oli suuri skuuppi, ja se keräsi tuolloin katsojia yli 22 miljoonaa silmäparia. Haastattelua kuvailtiin tuolloin pommiksi, joka tuhosi kuvan tyytyväisestä, välittävästä ja yhtenäisestä kuninkaallisesta perheestä.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Mestarillinen Diana-elokuva on tositragediaan perustuva satu
BBC kommentoi viime viikolla, ettei Dianan kohuhaastattelua nähdä enää koskaan televisiossa. New York Times on uutisoinut, että keskustelun historiallisen merkityksen vuoksi BBC ei ole kuitenkaan täysin kieltämässä yksittäisten otteiden esittämistä haastattelusta.
– Tiedämme nyt, miten sopimattomalla tavalla haastattelu saatiin, ja olen päättänyt, että BBC ei koskaan näytä ohjelmaa uudelleen, emmekä anna sen lisensointia kokonaan tai osittain muillekaan ohjelmatoiminnan harjoittajille, yhtiön pääjohtaja Tim Davie kommentoi.
Haastattelun tehnyt toimittaja Martin Bashir oli näyttänyt väärennettyjä tiliotteita Dianan veljelle Charles Spencerille, jotta tämä esittelisi sisarensa toimittajalle. Veljen mukaan toimittaja oli myös valehdellut Dianalle ja keksinyt kuninkaallisesta perheestä tarinoita. Haastattelu valmistettiin salassa, ja siitä tiesi Dianan ja toimittajan lisäksi vain pieni tuotantoryhmä.
Haastattelusta on joutunut kärsimään osaltansa myös prinssi Williamin ja Harryn lastenhoitaja Alexandra Pettifer, josta esitettiin vääriä väitteitä, jotta Diana saataisiin värvättyä haastatteluun. Väitettiin, että Alexandralla olisi ollut suhde Charlesin kanssa, ja hän olisi joutunut tekemään abortin. Alexandran asianajaja on todennut, että väärät väitteet ovat aiheuttaneet vakavia henkilökohtaisia ongelma.
Anteeksipyyntöä Alexandra joutui hakemaan asianajajineen kuitenkin korkeimman oikeuden kautta. BBC joutuu maksamaan vahingonkorvauksia, jonka summaa ei ole ilmoitettu. BBC on pyytänyt anteeksi tapausta myös Charlesilta, Harrylta ja Williamilta.
Sunday Timesille antamassaan lausunnossa Alexandra on todennut olevansa pettynyt, koska joutui anelemaan anteeksipyyntöä BBC:ltä oikeuden kautta.
Lähde: BBC