Elokuva-arvostelu: Mestarillinen Diana-elokuva on tositragediaan perustuva satu

Vuoden viimeisenä lauantaina ensi-iltansa saava Spencer saattaa hyvin olla koko vuoden paras elokuva. Jo Jackiella (2016) vaikutuksen tehnyt Pablo Larraín on ohjannut mestariteoksen, joka on yhtä aikaa musertavan ahdistava ja pakahduttavan vapauttava. Kuten käsikirjoittaja Steven Knight (Locke, Peaky Blinders) toteaa, Spencer on kauhutarina, jolla on satumaisen onnellinen loppu.
Todellisuudessa prinsessa Dianan tarina päättyi surullisesti ja ennen aikojaan. Elokuva ei kiellä tätä eikä yritä muuttaa historiaa. Se rajaa tapahtumansa nerokkaasti kolmeen päivään eräänä jouluna, joka käynnisti Dianan ja Charlesin eroprosessin. Larraín ja Knight ovat ymmärtäneet tuon joulun merkityksen ja sen aikana Dianaan kohdistuneen valtavan paineen. Vaikka tapahtumat ovat pääosin kuviteltuja, löytyy niistä pohjattomasti totuutta ja uskottavuutta.
Elokuvassa Diana ilmestyy joulunviettoon Sandringhamin kartanoon myöhässä kuninkaallisen perheen ollessa jo paikalla. Appivanhempien ja muiden vieraiden kylmä ja avoimen paheksuva suhtautuminen kansan rakastamaan prinsessaan tuo mieleen vainoharhakauhun klassikot. Spenceristä ei ole lopulta pitkä matka Rosemaryn painajaisen tai Ihmispaholaisten hyytävään tunnelmaan.
Dianan ahdistus on käsinkosketeltavaa. Hän joutuu inhoten pitämään mieheltään saatuja helmiä, jotka tämä on antanut lahjaksi myös rakastajalleen. Paparazzien kaukoputkien ansiosta prinsessan huoneen verhot ommellaan kiinni. Myös Dianan sairastama bulimia ja mielenhäiriöt tuodaan esiin. Painajaisten joulu syvenee, kun Diana saa näkyjä Anne Boleynista, toiseen naiseen rakastuneen Henrik VIII:n mestauttamasta vaimosta.
Larraín onnistuu rakentamaan aidon kauhun ilmapiirin, kutomaan paksun kuristavuuden verhon, jonka läpi leikkaava valo on Kristen Stewartin suoritus Dianana. Ja Stewart on yksinkertaisesti briljantti. Kyse ei ole vain Dianan olemuksen ja maneerien mestaroinnista, vaan näyttelijä onnistuu koskettamaan ikonin sielua harvinaisella tavalla. Kukaan meistä ei oikeasti tuntenut Dianaa. Spenceriä ja Stewartia katsoessa me kaikki kuitenkin tunnemme hänet.
Draama. O: Pablo Larraín. N: Kristen Stewart, Timothy Spall, Sean Harris, Sally Hawkins. (Britannia/Saksa/USA/Chile 2021). 116 min.
Spencer elokuvateattereissa 25. joulukuuta.