Katso logo

Yli 300 suomalaista on kuollut putkaan kahden vuosikymmenen aikana – MOT selvitti hämmentävää, kuusikymppisen miehen putkakuolemaa

MOT
Mainos
Mainos päättyy

Yli 300 suomalaista on kuollut putkissa kahden vuosikymmenen aikana. MOT-ohjelmassa 2.5. toimittajat Patrik Skön ja Marcus Floman selvittävät tapausta, jossa sydänoireista kärsinyt ja humaltunut kuusikymppinen eläkeläismies vietiin Maarianhaminassa sairaalan sijaan putkaan, missä hän menehtyi. Jalkapallon EM-kisoja juhlistanut vahvasti humalainen mies oli ambulanssin tullessa tajuton.

– Se oli ihan kauheaa. Poliisi jätti hänet vain putkaan kuolemaan, omainen toteaa ohjelmassa.

MOT: Hyväntekeväisyysjärjestöt riitelevät perinnöistä perheiden kanssa – käyttävät rahoja mm. pikkujouluihinsa

Miehen aikuiset lapset ovat yrittäneet saada vastauksia sekä poliisilta että terveydenhuollon vastuutahoilta. Syyttäjän näkemyksen mukaan poliisin toiminnassa ei kuitenkaan löytynyt moitittavaa. Terveydenhuollon toimijoiden osalta selvitykset ovat vielä kesken.

Ylen tutkiessa tapausta käy ilmi, että ambulanssihenkilökunta ei selvittänyt, kärsikö mies perussairauksista. Koska Ahvenanmaalla ei ole erillistä selviämisasemaa, mies vietiin putkaan. Käytäntö on yleinen Suomessa. Joka vuosi useita henkilöitä myös kuolee putkaan.

Mainos
Mainos päättyy

Suomi on useasti saanut moitteita kansainvälisiltä ihmisoikeustarkkailijoilta siitä, että moni päihtynyt henkilö, joka ei aiheuta vaaraa, viedään poliisin säilöön eikä esimerkiksi sairaalaan tai selviämisasemalle.

Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta eli niin sanottu putkalaki on uudistumassa ja siitä on toivottu ratkaisua epäkohtaan, josta on puhuttu jo pitkään. 
Hallitus ei kuitenkaan myöntänyt tarvittavaa lisärahoitusta vuosille 2023–2026. Siksi lakihankkeen eteneminen on nyt epävarmaa.     
 

MOT: Turhat putkakuolemat 2.5.  kello 20 TV1:llä. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan