Katso logo

Vera Stanhope tutkii -sarjan tähti Brenda Blethyn pitkistä kuvauksista: "En usko pystyväni tähän enää"

Brenda Blethyn
Mainos
Mainos päättyy

On kulunut 12 vuotta siitä, kun näyttelijä Brenda Blethynista tuli Northumberlandin poliisipiirin ylikomisario Vera Stanhope. ITV:n sarjaa on sittemmin esitetty 11 kautta, ja sitä katsotaan yli 20 maassa. 

Jokaisen kauden päätteeksi sarjan päätähti on ilmoittanut työtiimilleen, ettei palaa enää jääräpäisen ylikomisarion rooliin.

– Sanon aina, etten todellakaan usko pystyväni tähän, Brenda kertoo. 

Kämppikset-sarjan tähti Kiti Kokkonen: "Ihana näytellä rasittavaa hahmoa"

Mainos
Mainos päättyy

Rikossarjan yhden kauden kuvaukset vievät yleensä puoli vuotta, jonka ajan Brenda joutuu asumaan poissa kotoa. Viime vuonna kuvauksiin vierähti peräti kymmenen kuukautta. 

Vera
Vera Stanhope tutkii -sarjan ensimmäinen jakso esitettiin vuonna 2011.

Viime vuodet ovat opettaneet Brendalle, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan. 

– Kun olen levännyt ja saanut ruokahaluni takaisin, muutan mieleni lopettamisen suhteen, naurahtaa. 

Pitkä kuvausjakso on Brendalle vaikea, koska rakas lemmikkikoira, cockapoo Jack ei pääse mukaan emäntänsä työmatkoille. Se jää näyttelijän Michael-puolison hoiviin pariskunnan kotiin lähes 500 kilometrin päähän kuvausmaisemista. 

Alkuperäinen Wednesday-tähti on kuollut

Vera
Vera-sarja perustuu brittikirjailija Ann Cleevesin menestysromaaneihin.
Mainos
Mainos päättyy

– Jos piipahdan kotona kuvauspäivien välissä, Jack menee sekaisin. Se tietää miehelleni hauskoja aikoja koiran kanssa, kun Jack jää miettimään, minne taas lähdin, Brenda harmittelee. 

Vera Stanhope tutkii -sarjan työtiimistä on yli kymmenessä vuodessa tullut kuin toinen perhe Brendalle. Myös Vera Stanhopen luojaa, kirjailija Ann Cleevesia kohtaan näyttelijä kokee velvollisuudentunnetta. 

– Tulee tunteikas olo, kun ajattelen kaikki ihmisiä, jotka haluavat jatkaa sarjaa. Ann Cleeves kirjoittaa parhaillaan 11. kirjaansa, josta ei ole vielä tehty tv-sopimusta. Tuntuu, että tuottaisin hänelle pettymyksen, Brenda pohtii, kun sarjan jättäminen käy mielessä. 

Vera
Veran 11. kaudella rikostutkijoiden kollegaa oikeuspatologia esittää Paul Kaye.

Lääkäri luuli, että Katja Ståhl sairasti burnoutia – kyse oli jostain paljon vakavammasta

Vera Stanhope tutkii -faneille on hyviä uutisia. Uhkailuistaan huolimatta Brenda ei edelleenkään ole luopunut rikostutkijan roolista. Sarjan 12. kausi starttasi Isossa-Britanniassa tammikuun lopulla.

Uusimman kauden The Darkest Evening -jakso on sarjan 50. jakso.     

Mainos
Mainos päättyy

– Tunnen melkoista ylpeyttä, että olemme saavuttaneet virstanpylvään; olemme kuvanneet kaikkiaan 51 jaksoa. Se on hieno saavutus kaikilta tekijöiltä. Kuka olisi uskonut, kun 13 vuotta sitten kuvasimme pilottijakson, että tekisimme 51 jaksoa, Brenda iloitsee. 

Yle joutui puuttumaan jo toistamiseen ohjelmansa osallistujien kiusaamiseen: "Runsaasti asiatonta kommentointia"

Vera Stanhope tutkii on katsottavissa YLE1 -kanavalla, Yle Areenassa ja C Morella. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan