Katso logo

Yle joutui puuttumaan jo toistamiseen ohjelmansa osallistujien kiusaamiseen: "Runsaasti asiatonta kommentointia"

Hengaillaan
Mainos
Mainos päättyy

Ylen Uuden musiikin kilpailu joutui ottamaan viime viikolla kantaa kilpailijoihin kohdistuneeseen kiusaamiseen. Nyt Ylen uutuusohjelma Hengaillaan on tarttunut tiedotteessaan samaan aiheeseen.

UMK-kilpailussa euroviisujen edustuspaikasta kisaava Portion Boys on saanut osakseen runsaasti asiatonta palautetta ja törkeitä somekommentteja. Yhtyeen jäsen JaloTiina, oikealta nimeltään Tiina Forsby, on vastaanottanut somekanavilla asiattomuuksia niin suurissa määrin, että Yle joutui puuttumaan tilanteeseen.

UMK ottaa kantaa Portion Boysin JaloTiinan nettilynkkaukseen: "Pidetään huolta, että.."

Viime viikolla julkaistussa tiedotteessa muistutetaan, ettei kiusaaminen ole koskaan hyväksyttävää.

Mainos
Mainos päättyy

Uuden Musiikin Kilpailu ei hyväksy homo- ja transfobiaa, seksismiä, rasismia, vamman, terveydentilan tai muun
ihmisen ominaisuuden tai sukupuolen perusteella syrjimistä, häirintää, tai muutoin
asiatonta toimintaa. Emme millään alustalla, emmekä tapahtumassa,
UMK-tiimin allekirjoittamassa viestissä linjataan.

Tiedotteessa kerrotaan, että lisääntyneen kiusaamisen vuoksi UMK-kanavien moderointia eli asiattomien kommenttien siivoamista lisätään.

Tiimin mukaan tulevassa UMK-tapahtumassa on paikalla myös häirintäyhteyshenkilö, jolle voi käydä ilmoittamassa mahdollisista häirintätilanteista.

Eilen sunnuntaina (29.1.) Ylen uutuusohjelma Hengaillaan joutui puuttumaan niin ikään osallistujiensa kokemaan asiattomaan käytökseen omalla somekanavallaan.

Hengaillaan -ohjelman ensimmäinen jakso nähtiin lauantaina TV1:llä. Suorassa lähetyksessä kilpailijapareina nähtiin Cristal Snow ja Sauli Koskinen sekä Laura Malmivaara ja Meeri Koutaniemi.

Moniosaaja ja taitelija Cristal Snow avautui ohjelmaa seuraavana päivänä saamastaan asiattomasta palautteesta omalla Instagram-tilillään.

Mainos
Mainos päättyy

Saaduista kommenteista päätellen voisi luulla, että eilen olisin murhannut jonkun. Sen verran vakava paikka Suomessa on tehdä viihdettä. Homofobiaa, naisvihaa. Kaikennäköistä ala-arvoista nimittelyä koska pilasin kuulemma uuden viihdeohjelma olemalla itseni. Yritin kertoa vitsejä ja olla hauska. Ilmeisesti epäonnistuin, Cristal kirjoittaa päivityksessään.

Cristal Snow'n käsittämätön kohtelu Ylen uutuusohjelman takia: "Voisi luulla, että olisin murhannut jonkun"

Cristalin ja hänen kilpakumppaninsa Saulin osakseen saama asiaton kommentointi nostettiin esille ohjelman somekanavalla. 

- On ikävää, että joudumme heti UMK:n perään tekemään päivityksen samasta aiheesta, teksti alkaa.

- Valitettavasti ensimmäisen jakson Hengaillaan kilpailijoihin on kohdistunut runsaasti asiatonta kommentointia ja kiusaamista. Tällainen käytös ei ole missään tapauksessa sopivaa missään yhteydessä. Ei somessa eikä missään muuallakaan.

Kirjoitus kommentoi kannustavasti osallistujien rohkeutta heittäytyä mukaan yleissivistystä vaativaan kisailuun.

Tekijät tiedostavat ohjelman ensimmäisen jakson puutteet ja niihin luvataankin tarttua pikimmiten.

Mainos
Mainos päättyy

- Hengaillaan on hyvän mielen leikkimielinen visailuohjelma ja ohjelmana vasta alussa. Olemme tehneet yhden jakson ja itsekin huomanneet asioita, jotka eivät toimineet parhaalla mahdollisella tavalla.

Tulevien jaksojen vieraina tullaan näkemään muun muassa Kirsi Alm-SiiraLotta BacklundEsko EerikäinenRiitta HavukainenSonja Kailassaari ja Shirly Karvinen.

Ohjelmaa juontavat Jenni Poikelus ja Riku Rantala.

Hengaillaan joka lauantai klo 21.00 TV1:llä ja Yle Areenassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan