Tästä syystä Santtu Karvosta ei meinattu huolia Sunnuntailounaaseen: ”Sille on jälkikäteen naurettu”

Sunnuntailounaan ensimmäinen kausi starttasi suoratoistopalvelu C Morella keväällä 2018. Katsojat ovat saaneet nauttia pöytäseurueen eli näyttelijä Taneli Mäkelän, Elena Leeven, Samuli Niittymäen, Jarkko Niemen ja Santtu Karvosen sanailusta jo neljän kauden verran.
Taavia esittävä Santtu Karvonen muistelee, kuinka lähellä oli, ettei hän jäänyt pois Sunnuntailounaan ruokailuhetkistä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Atte Järvisellä nimittäin oli omat epäilyksensä lahjakkaan näyttelijän suhteen.
– Jouduin kahteen kertaan koekuvauksiin. Atte oli huolissaan, olisinko liian hidas puhumaan. Onneksi sain uskoteltua, että nopeuteni riittää. Sille on jälkikäteen naurettu, Santtu muistelee.
Taavin roolissa Santtua naurattaa hahmon tosikkomaisuus ja periksiantamattomuus. Miehessä on hitunen Donald Trumpia; hän puhuu niin uskottavasti, että alkaa itsekin pitää valhetta totuutena.
Niina Lahtinen avautuu Putouksen stressaavasta lieveilmiöstä: "Se oli rasittavaa"

Näyttelijän lahjoillaan Putouksessa yllättänyt Köpi Kallio: ”Luojan kiitos, että tämä on nyt ohi”
Näyttelijällä on omakin suosikkinsa sarjassa.
– Varsinkin Tanelin hahmo Tauno naurattaa. Se on niin mahdoton ja tosissaan. Hihittelen aina, kun satun katsomaan sarjaa, Santtu kertoo.
Television komediasarjoissa Santtu arvostaa ajattomuutta ja nostaa esimerkkeinä vuosina 1989-1998 esitetyn Seinfeldin ja Larry Davidin Jäitä hattuun.

– Näissä komiikka syntyy ihmisen mahdottomuudesta. Frendit-sarja oli omana aikanaan mieletön, mutta kestää huonosti aikaa. Olen ajoittain katsellut nukkumaan mennessä Seinfeldiä, joka on vanha sarja, mutta koska jaksot eivät käsittele mitään, se ei ole aikaan sidottu, Santtu pohtii.
Jukka Lindströmille uusi tv-ohjelma – poliitikot saavat kyytiä
Teatterissa Santtu arvostaa tosissaan tekemistä. Yksi miehen suosikkitekijöitä on Leea Klemola.
– Hänen luomansa maailmat ovat hersyviä. Niissä henkilöt ovat mahdottomia, huudetaan v***ua ja saatanaa, ja ollaan niin tosissaan omien asioiden puolella, Santtu kuvailee.

Santtu on jakanut elämäänsä toistakymmentä vuotta näyttelijä Pihla Penttisen kanssa. Rakkaus alkoi opiskeluaikoina. Sittemmin pari on myös työskennellyt yhdessä.
– Olimme samalla luokalla teatterikoulussa, joten olen näytellyt Pihlan kanssa vuodesta 2001 lähtien, kun koulussa teimme monta juttua kimpassa. Yhdessä tekeminen on niin tuttua, että siinä se menee kuten muidenkin kanssa, Santtu sanoo.
Vapaalla Santtu nauttii frisbeegolfista ja lapsiperheen arjesta. Näyttelijäpariskunnan esikoislapsi syntyi 2021.
– Odottelen, että lumet sulavat, jotta pääsee mökille. Siellä se vapaa-aika sitten meneekin, Santtu sanoo.
Cannes-voittaja Juho Kuosmanen ohjaa tv-sarjan Meri Valkaman palkitusta romaanista Sinun, Margot