Katso logo

Vesa-Matti Loiri joutui härän murjomaksi – Uuno Turhapuro -kuvauksissa sattui useita kauheita onnettomuuksia

Uuno
Mainos
Mainos päättyy

15.3. julkaistu, Tuomas Marjamäen kirjoittama Vesa-Matti Loirin elämäkerta Tuttujen kesken Vesku kertoo muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvien kuvauksista, joissa sattui ja tapahtui.

Elämäkerta on koottu Marjamäen 20 vuoden aikana tekemistä Loirin haastatteluista ja muusta lähdemateriaalista.

Kirjassa kerrotaan, että Uuno Turhapuro -elokuvien kuvauksissa sattui useita todellisia vaaratilanteita, joissa päätähdeltä Vesa-Matti Loirilta olisi voinut pahimmassa tapauksessa lähteä vaikka henki. 

Esimerkiksi Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuvassa kuvattiin kohtaus, jossa Uuno juoksee auton peräkoukkuun köydellä sidotun kyntöauran perässä. Aurasta oli irronnut sen toinen kädensija, jonka tilalla oli terävä piikki.

Mainos
Mainos päättyy

– Aurassa oli pyörä, ja minun piti juosta sen perässä sekä törmätä pölkkyyn. Törmäys oli niin voimakas, että otteeni lipesi ja aurassa töröttävä terävä piikki survoi läpi poskipäästäni. Muutama sentti toisaalle, ja piikki olisi osunut silmään, Loiri muistelee teoksessa.

Vaarallinen tapaus sattui myös Uuno Turhapuron huikeat poikamiesvuodet maaseudulla -elokuvan kuvauksissa. 

uuno

Kohtauksessa Uuno syöksyy ikkunan läpi. Lavastajien tehtävänä oli järjestää kaksi sokerilasista tehtyä ikkunaruutua. Ne hajoaisivat pehmeäsäröisiksi sirpaleiksi, jotka eivät viiltäisi hyppääjän ihoa. 

Vesku päätti hypätä lasista läpi pää edellä. Viime hetkellä hän nosti kädet kuitenkin suojakseen, mikä pelasti hänet. Lasi ei nimittäin särkynyt. Siihen tuli vain pieni särö, josta pisti terävä sahalaita, sillä sokerilasin seos oli väärin tehty. 

Vesku sai vain haavoja sormiinsa, mutta jos hän olisi hypännyt lasiin pää edellä, sirpaleet olisivat viiltäneet hänen kaulansa.

Kirjassa mainitaan, että lavastustiimi tuolloin oli juuri vaihtunut, kun MTV:n lavastepalvelu oli haluttu yksityistää. 

Mainos
Mainos päättyy

Näin Uuno Turhapuro esti erektion väärässä tilanteessa – pohjautui Vesa-Matti Loirin noloon kokemukseen

uuno
Uuno Epsanjassa -elokuvassa nähtiin myös Satu Silvo.

Kauhun hetkiä koettiin lisäksi Uuno Epsanjassa -elokuvassa, johon tehtiin härkätaistelukohtaus.

Kohtaukseen oli tarkoitus pestata aito matador stunt-mieheksi, mutta tämä ei osannut liikehtiä uunomaisesti, joten Vesku teki homman itse. 

Kuvausta varten paikalle tuotiin kaksi pienikokoista ja lauhkeampaa härkää. Silti niistä toinen onnistui puskemaan Veskua, joka sai kovan tällin polveensa.

– Mulla on ollut kunnianhimo tehdä hurjia temppuja, mutta niin on ollut myös kauhea suojelus, Vesku toteaa kirjassa.

Rakastetut sketsihahmot tekivät Vesa-Matti Loirista koko kansan suosikin – muistatko nämä hulvattomat persoonat?

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan