Katso logo

Sami Hedberg ja Saija Tuupanen esittelevät ylellisen kesämökkinsä tv:ssä – myöntävät paikan olevan melkoinen työleiri: ”Jos rehellisiä ollaan…”

Saija Tuupanen
Mainos
Mainos päättyy

Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen esittelevät kesänviettopaikkansa Suomen kaunein koti: Kesämökit -ohjelmassa, joka nähdään tv:ssä maanantaina 6.6.

–  Voi, kun täällä on ihanan näköistä, ohjelman juontaja Hanna Sumari kehuu haltioituneena nähdessään pariskunnan Villa Hedbergiksi nimetyn kesäpaikan. 

Sami kertoo ostaneensa Raaseporissa sijaitsevan kesämökin vuonna 2013. Silloin tontilla tönötti ainoastaan yksi 1950-luvulla rakennettu mökki ja piha oli pelkkää puustoa.

Nyt tontilla on alkuperäisen mökin lisäksi myös saunarakennus, vierasmaja ja kota. Nurmipiha päättyy hiekoitetulle rannalle, joka on rajattu tyylikkäästi kivetyksellä. 

Samu Haberin mökki kokee muodonmuutoksen Huvilassa ja Huusissa – lopputulos lyö ällikällä

Mainos
Mainos päättyy

Joka puolella suurta tonttia on myös kauniita kukkaistutuksia. Pariskunta paljastaa molempien olevan viherpeukaloita. Sami innostui harrastuksesta viitisen vuotta sitten. 

Mökki
Sami Hedbergin ja Saija Tuupasen Raaseporissa sijaitsevan kesäpaikan rakennukset ovat ulkoa päin tummia sävytykseltään ja vaaleita sisustukseltaan. 

–  Molemmat tykkää olla sormet mullassa täällä ulkona, pylly pystyssä jossain puskassa, Saija nauraa. 

Myös sisustus ja estetiikka ovat molemmille tärkeitä seikkoja. Lomapaikan värimaailmassa toistuu yksi tietty väri: liila. Sami kertoo sen olevan hänen suosikkivärinsä, ja liilaa nähdään usein myös koomikon vaatetuksessa. 

Sami on kiinnostunut keräämään antiikkiesineitä. Yksi hänen löydöistään koreilee päämökin keittiössä: yli 100 vuotta vanha talonpoikaispöytä. 

Sami vaihtaa innokkaasti myös esimerkiksi mökin verhoja. 

–  Se on minusta ihanaa, Saija ihastelee. 

Mainos
Mainos päättyy
Paikka
Päämökin lisäksi rannan läheisyydessä on vieraille ideaali majoitus. Sängystä voi ihailla kaunista järvimaisemaa. 

–  Aika paljon tykkään tehdä sisustusta ja miettiä. Tällainen mökkimaisema kiehtoo. Tykkään siitä, että voi yhdistää hieman modernia ja sit jotain vanhaa. 

Saijan käsialaa on saunan yhteydessä oleva, vaaleasävytteinen pukeutumishuone, joka on sisustettu maalaisromanttisesti. Vieressä on pieni, sympaattinen sauna, josta siintävät maisemat suoraan järvelle. 

Pihalla joka puolella on tulisijoja, joissa menestyneet taiteilijat rauhoittuvat arjen kiireiltä. Rannan läheisyyteen on laitettu myös palju. 
Hanna Sumaria kiinnostaa, miten taiteilijapariskunnalla riittää aika tulisijan äärellä olemiseen, kun valtaisalla tontilla tehtävää on niin paljon. 

–  Jos rehellisiä ollaan, niin ei me ehditä oikein. Täällä on paljon tekemistä. Mutta me tykätään tehdä. Ne illat, sitten rauhoitutaan, kun laitetaan ruokaa, ollaan ja nautitaan. Hommat on aivojen lepuutusta keikkailun ohessa, Saija toteaa. 

Sami Hedberg

Jaksossa esitellään myös julkkispsykologi Pia Penttalan sekä kirjailija Matti Remeksen ja hänen vaimonsa kesämökit. 

Mainos
Mainos päättyy

Suomen kaunein koti: Kesämökit MTV3-kanavalla kello 20 alkaen. Katsottavissa myös mtv-palvelussa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan