Näkökulma: Nämä hittisarjat olivat ”näkemättä paskoja” – vaan kuinka sitten kävikään?
Nykyään kun televisioon tai suoratoistopalveluun on ilmestymässä uusi sarja, sitä aletaan mainostamaan todella aikaisessa vaiheessa – jopa kuukausia ennen kuin se on nähtävissä. Sarjasta näytetään pätkiä muun ohjelmiston välissä, ja kanavilla on tapana koota tulevista, ja toki ruudussa jo olevistakin sarjoista pitkiä esittelypotpureita.
Puffaamiseen liittyvät nykyisin myös puoli ruutua peittävät vinjettimainokset meneillään olevan ohjelman päällä. Pääasiassa ne ilmestyvät kuvaruudun ylälaitaan, mutta loppukesän ja syksyn aikana Big Brotherin lähes koko ruudun peittävä animoitu silmälogo sai monet katsojat suorastaan raivoihinsa. Kieltämättä se oli aivan helvetin ärsyttävä.
Toki ohjelmia pitää tietenkin mainostaa. Katsojien huomio pitää kerätä jo etukäteen ja luoda odotusarvoa startille. Moni saattaa tehdä katsomispäätöksensä jo mainosten perusteella etenkin, jos kyse on täysin uudesta formaatista.
Usein sarjan tv-puffit ja ennakkoon tehdyt lehti- ja nettiartikkelit riittävät jopa siihen, että sarja tuomitaan näkemättä huonoksi. Hyvin usein ne taas voivat olla niin taiten tehtyjä, että sarjaa aletaan odottamaan, mutta kun se alkaa, sisältö onkin syystä tai toisesta pettymys.
Pettymyksistä en halua puhua, koska jostain pitäminen on mielipidekysymys, joten keskitytään positiivisiin yllätyksiin. Tai ehkä paremmin sanottuna sarjoihin, jotka tuomittiin suhteellisen yleisesti etukäteen vaikkapa moraalittomiksi tai jopa loukkaaviksi. Mielipiteen muodostumiseen ei mielestäni pelkkä puffaaminen tai sarjan aihepiiri riitä.
Ensitreffit alttarilla -sarjassa toisilleen tuntemattomat ihmiset menevät naimisiin kohdaten toisensa ensi kertaa alttarilla, ja vasta sen jälkeen he alkavat tutustua toisiinsa ja harjoittelemaan yhdessä oloa. Ensimmäinen kotimainen jakso nähtiin Maikkarilla 6. tammikuuta vuonna 2015, ja nyt on menossa todella suositun sarjan yhdeksäs tuotantokausi. Kultaisia Venloja on vuosien saatossa sadellut, myös yleisöäänestyksissä.
Kun sarjaa alettiin aikoinaan promota ja siitä uutisoitiin, alkoi valtava paskamyrsky sosiaalisessa mediassa, mielipidepalstoilla ja jopa lehdistössä: ”Miten jotain näin löyhämoraalista roskaa voidaan televisiossa näyttää?” karjuttiin kuorossa näkemättä jaksoakaan. Työskentelin itse tuohon aikaan Radio Novassa, joka oli vielä tuolloin ”osa” Maikkaria, ja minun vastuullani oli tuottaa niin sanottu cross-tuotanto sarjasta, eli käytännössä miettiä, miten tv-sarjaa huomioitaisiin radiossa.
Päädyimme haastattelemaan sarjan asiantuntijoita, pastori Kari Kanalaa ja psykoterapeutti Maaret Kalliota siten, että he radiossa kommentoivat aina jaksojen julkaisupäivinä sen tapahtumia. Tavattuani heidät pieninkin ennakkoluulo sarjan sisällöstä häipyi mielestäni ja olin varma, että sarja menestyy. Ja sitä mieltä oli iso osa suomalaisistakin, kun sarjaa päästiin muutama jakso eteenpäin. ”Eihän tämä olekaan sitä, mitä odotettiin.” Karista ja Maaretista tuli koko kansan julkkiksia, ja myös sarjan aikaisempien kausien parit muistetaan edelleen.
Näkökulma: Kommentit Ensitreffit alttarilla -ohjelman tylsyydestä ovat naurettavia
Toinen esimerkki voisi olla Nelosen Rikkaat ja rahattomat. Ennakkomainonta oli joko epäonnistunut tai sitten ovelalla tavalla onnistunut, kun ruudussa pyöri puffeja, joissa kliseisen varakkuuden tunnusmerkkeihin (sikarit, sormukset, kokopuvut) sonnustautuneet näyttelijät rinnastettiin huppareissa ja lippiksissä tyhjyyteen toljottaviin ”köyhiin”.
”Kuinka kehdataan tehdä pilkkaa vähävaraisista?” huudettiin taas kuorossa. Ei ehkä niin kovaan ääneen kuin Ensitreffien kohdalla, koska tällaiseen ”löyhämoraaliseen” viihteeseen oltiin jo muutamien vuosien aikana totuttu. Kuinka ollakaan Rikkaat ja rahattomat olikin pääsääntöisesti sympaattinen sarja, ja jopa sen rikkaat päähenkilöt mukavia ja jopa empaattisia ihmisiä. Ennakkoluulojen tulivuori purkautui ja sammui.
Yksittäisistä jaksoista pitää nostaa esiin Espanjan Aurinkorannikolle muuttaneen monimiljonäärin, yhteiskuntakriittisen ja muutenkin somessa asioita suoraan laukovan Henry Aflechtin jakso. Joidenkin ylimielisenä pitämä Henkka olikin lämmin persoona, ja koska hän on käsistään suhteellisen kätevä, hän remppasi jopa vaihtoasuntonsa kylpyhuonetta ja lahjoitti kotonaan majailleelle rouvalle salkullisen rahaa. Edes viimeksi mainittu ei kalskahtanut ruudussa egobuustaukselta tai laskelmoidulta suosion kalastamiselta. Yhtäkkiä sarja olikin oikein hyvä, ja Henkan someseuranta nousi toiseen potenssiin.
Mitä tästä opimme? Ei varmasti mitään muuta kuin sen, että ennakkoluulot tai odotukset eivät läheskään aina ole edes vaivansa väärtejä. Näkemättä paskaa on käsite, josta voitaisiin huoletta luopua. Täysin eri asia on se, pitääkö jostain vai ei, kun sitä katsoo.
Näkökulma: Nyt se on aika sanoa ääneen – tässä on yksi maamme parhaista tv-juontajista