Katso logo

MOT: Somevaikuttaja Natalia Salmela järkyttyi lapsensa päiväkotikaaoksesta – hoitaja jakoi puuroa itku kurkussa

Pääkuva
Mainos
Mainos päättyy

Päiväkotien henkilöstö väsyy ja pahimmillaan kaaos näkyy lasten arjessa. MOT selvitti päiväkotien tilannetta ympäri Suomea.

Maanantai-illan 21.11. MOT-dokumentissa tarkastellaan päiväkotien huonoja oloja. Yrittäjä ja somevaikuttaja Natalia Salmela kertoo ohjelmassa, että hänen 2-vuotias Benkku-lapsensa on tullut monia kertoja päiväkodistaan nimilappu selkään teipattuna.

– Se kertoo siitä, että työntekijät eivät edes tiedä niiden lasten nimiä, keitä he hoitavat siellä päivät pitkät, Natalia sanoo.

Kun Natalia toi lapsensa eräänä aamuna päiväkotiin, siellä oli kaksi pöydällistä alle 3-vuotiaita lapsia istumassa aamupalapöydässä. Päiväkodissa ei ollut yhtään heidän oman ryhmänsä työntekijää, eikä edes sijaisia. Paikalla oli vieraileva työntekijä viereisestä päiväkotiryhmästä. Hän jakoi puuroa itku kurkussa.

– Kysyin häneltä, että mitä voin tehdä, miten voin olla avuksi. Hän sanoi, että jos joku tästä johonkin kirjoittaisi. Mulle tulee niin paha mieli niiden ihmisten puolesta, koska he yrittävät parhaansa, ja mä tiedän, että he ovat tosi hyviä heidän omassa työssään. He eivät pysty tekemään tällä hetkellä niiden duunia lainkaan, Natalia päivittelee itkuisena.

Mainos
Mainos päättyy

Lue myös:  MOT: Jaanaa ei uskottu alkoholistiksi – sai terveyskeskuksesta hämmentäviä ohjeita

Sisäkuva
Päiväkodeissa painitaan henkilöstöpulan kanssa jatkuvasti . Varhaiskasvatuksen ammattilaiset väsyvät, kun lapsia on jatkuvasti henkilökunnan määrään nähden liian paljon.

Helsinkiläiseen uusperheeseen kuuluu myös Benkun 4-vuotias isosisko. Molemmat lapsista ovat helsinkiläisissä päiväkodeissa. Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa on sama ongelma kuin kaikkialla Suomessa, eli työntekijäpula. Helsingissä on jouduttu siirtämään syksyn aikana leikkipuistojen työntekijöitä päiväkoteihin.

– Kunnissa, isojen kaupunkien sisällä ja jopa ihan toimipisteittäin voi olla laatueroja, OAJ:n erityisasiantuntija Timo Mäki toteaa.

Työvoimatilanne on opetusministeri Li Anderssonin mukaan kriittinen.

– Tilanne näkyy vuorovaikutussuhteissa niissä päiväkodeissa, joissa henkilöstötilanne on vaikea, Andersson sanoo.

Lue myös: Sotaveteraani Sulolta, 98, alkoi kadota noin 1000 euroa kuukaudessa kotihoitajan taskuun – MOT selvitti, kuinka hoitajat kavaltavat vanhuksilta omaisuutta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan