fbq
TVBachelor-Timo avautuu tukalasta tilanteestaan sarjan kuvauksissa: Jouduin esittämään roolia
Bachelor-Timo avautuu tukalasta tilanteestaan sarjan kuvauksissa: Jouduin esittämään roolia

Timo Harvey on katsellut syksyllä 2021 Kreikassa kuvattua Bachelor-kautta osittain hämmentynein fiiliksin. Tapahtumia on tietysti leikattu isolla kädellä, mikä on saattanut vääristää kokonaiskuvaa hyvinkin paljon.
– Tv:ssä rakennetaan tietynlaista tarinaa, minkä vuoksi sitä leikataan tietyllä tavalla, ettei paljastaisi liikaa. Varsinkin nyt, kun meitä oli kaksi miestä, niin se aika, mitä yksistä treffeistä näkyi tv:ssä, oli ehkä kymmenen minuuttia. Ja oikeasti on oltu treffeillä tuntikausia. Hyvin pieni osa siitä näkyi. Joistakin treffeistä tuli myös sellainen fiilis, että tuolla oli paljon hauskempaa, mutta telkkarissa sitä on niin lyhyessä ajassa tosi vaikea välittää.

Bachelor-Timo on kuitenkin hahmo, joka ei ole sama asia kuin Timo Harvey.
–  Siinä oli paljon minua, mutta oli paljon myös sellaista, mitä ei näkynyt telkkarissa. Viimeisissä jaksoissa alkoi enemmän näkyä vitsejä ja flirttailua. Ehkä ei ole sitä puolta haluttu näyttää. Siinähän on tietynlainen tarina kuitenkin. Onhan se katsojalle kiinnostavampaa, ettei kaikkia puolia paljasteta heti alussa, vaan pikkuhiljaa saa henkilöstä enemmän irti. 

Hän myös muistuttaa joutuneensa olemaan kameroiden vuoksi varovainen sanoissaan ja teoissaan, eikä tilannetta siten voi verrata normaaliin elämään.
– Minulla oli vahva rooli olla se unelmien poikamies, joka toimii tietyllä tavalla. Elin siinä roolissa tosi vahvasti, niin ehkä se sitten johti myös siihen, että ei ehkä kuitenkaan näin jälkikäteen sanottuna pystynyt olemaan niin oma itsensä kuin olisi toivonut. Pyrin enemmänkin olemaan rooliin sopiva. 

Lue myös: Näin kävi Bachelor-Timon ja Sonjan suhteelle kuvausten jälkeen: "Onhan se pirun vaikeaa..."

Bachelor

Timo on ollut sitoutunut Bachelor-formaattiin jo yli kaksi vuotta, sillä sarjan kuvaukset peruuntuivat kertaalleen koronan vuoksi.  
– Siinä tuli vuoden tauko ja vuosi sellaista pohtimista, että mihin suuntaan lähtee ja mitä, jos tapaakin jonkun sillä välillä, niin mitä sitten tapahtuu. Onhan se pitkä aika, ja totta kai toivoin, että olisi löytynyt se elämäni rakkaus. Täysillä lähdin ja paljon uhrasin sen vuoksi, hän sanoo nyt.

Hän tunnustaa miettivänsä myös, missä tilanteessa olisi nyt ja olisivatko asiat eri tavalla, jos hän ei olisi lähtenyt ohjelmaan mukaan. 
– Mutta turhaa se on miettiä. Jos ei olisi koronaa tullut, niin asiat saattaisivat olla eri tavalla. Se olisi voinut olla erilainen reissu ja eri tilanne. Moni naisista on varmaan vaihtunut, sillä eihän ketään voinut vaatia olemaan noin pitkää aikaa kiinni. Minulla oli se tilanne, ettei löytynyt sillä välillä ketään, niin sitten lähdettiin täysillä tähän hommaan.

Hän kuitenkin sanoo muistelevansa kokemusta lämmöllä, vaikkei toivottua lopputulosta tullutkaan.
– Olihan tämä huikea kokemus, jonka tulen muistamaan loppuelämäni. Tämä on kuitenkin hyvänmielen ohjelma, niin ei tarvitse miettiä sitä, että ihmisille olisi tullut minusta huono kuva. Olen tosi kiitollinen tästä mahdollisuudesta, ja olen oppinut paljon itsestäni. Löysin myös paljon ihania ihmisiä elämääni. 

Lue myös: Bachelor-Timo paljastaa, oliko kellään muulla naisella edes mahdollisuuksia häneen: ”Minun ja Sonjan tilanne oli selvin”

Bachelor 2022 -kausi katsottavissa mtv-palvelussa ja C Moressa.

 Tilaa Katso-lehti kotiisi tästä!

Artikkeliin liittyvät aiheet:
20.05.2022 09:15 | Teksti: Anuliina Liukkonen | Kuvat: MTV

Seuraa meitä somessa