Katso logo

Shokkiuutinen! Jo toinen asukas luovuttaa kesken Big Brother -kauden

BB-Nabaz
Mainos
Mainos päättyy

Jo eilisen aikana keskustelupalstoilla alkoi kuhina, kun Nabazin epäiltiin ilmoittaneen Big Brotherille luovuttamisestaan.

Asialle saatiin lopulta vahvistus, kun Big Brother kokosi asukkaat tiistaina sohville. Nabaz asettui muiden asukkaiden eteen ja kertoi päättävänsä Big Brother -matkansa tähän päivään.

Hän perusteli päätöstään muun muassa sillä, ettei hän tunnistanut itseään siitä ihmisestä, millaiseksi hän oli talossa muuttunut. Nabaz mainitsi esimerkiksi muista asukkaista pahan puhumisen heidän selän takanaan.

Nabaz kertoi lopullisen päätöksen syntyneen viime sunnuntaina, kun hänen läheinen ystävänsä Tuula häädettiin talosta. Hän myöntää pohtineensa luovuttamista jo viimeiset kaksi viikkoa.

Mainos
Mainos päättyy

BB-Nabaz avautui muille asukkaille suuresta surustaan – menetti kummipoikansa

Muut asukkaat kuuntelivat Nabazin luovuttamisilmoitusta epäuskon vallassa.

Lopulta Nabaz kiitti jokaista kanssa-asukastaan henkilökohtaisesti.

Erityisesti Miikkalle uutinen oli kova paikka. Lohduttomaan itkuun murtunut mies yritti vielä viimeiseen asti saada ystäväänsä pyörtämään päätöksensä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan