Olet mitä syöt: Elena Vikströmin painonpudotuskeino on rasvaimu – herkuttelee hurjalla määrällä sokeria viikoittain: 33 suklaapatukkaa, 18 pussia makeisia...
Elena Vikströmin, 29, ruokavalio koostuu leivonnaisista, makeisista ja noutoruoasta. Syömishäiriötaustainen somepersoona ei tiedä, miten syödä oikealla tavalla, joten hän pyytää apua hyvinvointilääkäri Pippa Laukalta Olet mitä syöt -ohjelmassa. Elenan jakso nähdään torstaina MTV3-kanavalla ja se on jo nähtävillä MTV Katsomossa.
Elena ei liiku juurikaan ja usein aamupala ja päivällinen jää syömättä. Iltaisin nälässä Elena ahmii senkin edestä herkkuja ja kaikkea epäterveellistä. Toisinaan hän saattaa tilata noutoruokapalvelusta niin aamupalan, päivällisen kuin illallisen. Kotiruokaa hän on syönyt viimeksi noin kuukausi sitten.
Elenan serkku kertoo jaksossa olevansa huolissaan.
– Toivon, että tulevaisuudessa Elenalla olisi muitakin painonpudotuskeinoja kuin rasvaimu.
Elena kertoo turvautuvansa ulkonäköasioissa usein plastiikkakirurgin puoleen. Ohjelman kuvausten aikaan on kulunut puolitoista kuukautta siitä, kun hän on käynyt rasvaimussa.
– Olen pienestä asti vihannut mun kehoa. Sen vuoksi, koska olen syntynyt transsukupuolisena ja musta on aina tuntunut, että näytän väärältä.
Pippa päättää, ettei Elenan ole syytä astua puntarille laisinkaan. Hän kuitenkin mittaa vyötärönympäryksen, joka on 99 senttimetriä. Tästä Pippa ei ole huolissaan.
Pia Nykänen tunnustaa, miten kävi Olet mitä syöt -ohjelman jälkeen: "On mennyt vähän persuuksilleen"
Elena on pitänyt viikon verran ruokapäiväkirjaa. Se paljastaa huolestuttavia asioita hänen ruokavaliostaan. Viikon aikana Elena on syönyt noutoruoan lisäksi muun muassa 33 muffinssia, yhdeksän pussia Vanhat autot -karkkeja, 33 suklaapatukkaa, kaksi annosta sipsejä, viisi pussia suklaarusinoita, neljä karkkipussia, kolme suklaalevyä, keksejä ja porkkanakakkua. Elenan ruokavaliossa ei ole juurikaan mitään terveellistä.
Pippa huomauttaa ruokavaliossa olevan liikaa sokeria ja rasvaa.
– Viikon aikana käytät kaksi kiloa enemmän sokeria, mitä maksimisuositus suosittelee, se on ihan valtava määrä, Pippa kauhistelee.
Terveystutkimus paljastaa myös muita huolettavia seikkoja Elenan terveydentilasta.
Vaikka kehossa on hyvä lihasmassa, niin rasvamäärä on kuitenkin koholla, yli suositusten. Myös kolesteroli on koholla, joka voi johtaa sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen.
Pippa mittaa Elenalta arvon, jossa mitataan sydäntaudin riskiä. Tulos on hälyttävä, sillä Elenan arvo on 6,1 milligrammaa per litra, kun suuressa riskissä arvo on yli kolme milligrammaa per litra.
– Mä oon ihan kuoleman porteilla, Elena kauhistelee.
Olet mitä syöt torstaisin MTV3-kanavalla. Uusin jakso ilmestyy viikko etukäteen MTV Katsomoon.
