Katso logo

Jouluelokuvia joka makuun! – Pyhinä on aikaa ahmia suoratoistopalvelujen kausielokuvia

The Christmas Chronicles
Mainos
Mainos päättyy

Suoratoistopalvelut ovat täynnä elokuvia, jotka liittyvät jouluun. Ota tästä talteen Katson vinkkilista tutuista ja ehkä vähän tuntemattomammistakin jouluelokuvista. Mukana on tämänvuotisen Kulkuset kulkuset -jouluhitin ruotsalainen alkuperäiselokuva ja monet muut sykähdyttävät jouluelokuvat.

Joulutarina, Elisa Viihde Viaplay

Joulutarinan joulu, HBO Max

Vuonna 1983 valmistunut Joulutarina-elokuva (A Christmas Story) on varsinkin kotimaassaan USA:ssa saavuttanut klassikon aseman ikonisena jouluelokuvana. Sitä esitetään maan televisiokanavilla joulupyhinä, ja esimerkiksi USA:n kongressin kirjasto otti leffan vuonna 2012 kansalliseen elokuvaluetteloon.

Mainos
Mainos päättyy

Bob Clarkin ohjaama elokuva sijoittuu joulukuuhun vuonna 1940, ja se seuraa yhdeksänvuotiaan Ralphie Parkerin valmistautumista jouluaattoon Hohmanin pikkukaupungissa. Ralphien lahjalistalla on vain yksi toive: Red Ryder -ilmakivääri. 

Marraskuussa HBO Maxiin ilmestynyt Joulutarinan joulu -elokuva puolestaan jatkaa Ralphien tarinaa, ja nyt siirrytään ajassa eteenpäin vuoteen 1973. Ralphie on kasvanut aikuiseksi ja saapuu perheensä kanssa viettämään taianomaista joulua lapsuudenkotiinsa Hohmanin Cleveland Streetille. 

Ralphien rooliin palaa näyttelijä Peter Billingsley. Häntä on Joulutarinan ja sen jatko-osan välillä nähty muun muassa Will Ferrellin tähdittämässä Elf-elokuvassa (2003) ja vuoden 2008 ensimmäisessä Iron Man -supersankarirymistelyssä. 

Sekä Joulutarina että Joulutarinan joulu perustuvat kirjailija Jean ”Shep” Shepherdin maineikkaisiin joulutarinoihin. Niiden pohjalta on tehty useita televisioelokuvia ja teatterimusikaaleja.

En underbar jävla jul / A Holy Mess

Joulutarina
Tuore Joulutarinan joulu -elokuva on jatkoa vuoden 1983 maineikkaalle Joulutarina-elokuvalle.

C More, Elisa Viihde Viaplay, Disney+, Prime Video

Mainos
Mainos päättyy

Tämän vuoden lokakuun lopussa sai ensi-iltansa kotimainen jouluelokuva Kulkuset kulkuset, jonka pääosissa nähdään laaja joukko Suomen eturivin näyttelijöitä Martti Suosalosta ja Sari Siikanderista Christoffer Strandbergiin ja Kreeta Salmiseen

Kulkuset kulkuset perustuu vuonna 2015 valmistuneeseen ruotsalaiselokuvaan En underbar jävla jul. Senkin päärooleissa on kotimaassaan ja meilläkin tuttuja nimiä kuten Ruotsin hauskimmaksi mieheksi kutsuttu Robert Gustafsson (Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi) sekä Heartbreak Hotel -komediassakin (2006) yhdessä näytelleet Helena Bergström ja Maria Lundqvist.

Elokuva-arvostelu: Kulkuset kulkuset voisi olla kömpelö kopio, mutta tämä joulukomedia on toista maata

Tarinassa kaksi räiskähtelevistä persoonista koostuvaa sukukuntaa kohtaa ensimmäistä kertaa kunnolla, kun rakastavaiset Simon ja Oscar järjestävät joulupäivällisen. Jo viisi vuotta yhdessä olleella pariskunnalla on suuri uutinen kerrottavanaan – ja siitäkös kaaos syntyy.

Ruotsalaiselokuva on katsottavissa useassakin eri suoratoistopalvelussa. C Moresta se löytyy alkuperäisellä nimellään, mutta esimerkiksi Elisa Viihde Viaplaystä kansainvälisen jakelun mukaisella A Holy Mess -nimellä.

En underbar jävla jul
En underbar jävla jul/A Holy Mess

Poika nimeltä Joulu

Mainos
Mainos päättyy

Netflix

Netflixin vuonna 2021 julkaistussa elokuvassa kerrotaan tarina Joulupukin varhaisvaiheista, kun hän oli vielä pikkupoika nimeltään Nikolas. Äitinsä menettänyt Nikolas lähtee etsimään kadonnutta isäänsä ja päätyy tonttujen asuttamaan taikamaahan. Lapsinäyttelijä Henry Lawfullin tähdittämän elokuvan sivurooleissa nähdään muun muassa Maggie Smith (Downton Abbey) ja Kristen Wiig (Wonder Woman 1984, Saturday Night Live).

Poika nimeltä Joulu
Poika nimeltä Joulu

The Christmas Chronicles, osat 1 & 2

Netflix

Vuonna 2018 ja 2022 ilmestyneissä Netflix-elokuvissa Joulupukkia esittää itse Kurt Russell (Pako New Yorkista, The Hateful Eight). Tällä kertaa Joulupukki on vähän rouheampi tapaus, ja sanan säilä heiluu ongelmatilanteissa reippaasti. Silti tämänkin Joulupukin sydän on kultaa, ja hän auttaa isänsä menettäneitä Katea ja Teddyä pääsemään joulun tunnelmaan. Jatko-osassa kolmikko pelastaa koko joulun ilkeän tontun juonilta. The Christmas Chronicles -elokuvat saivat hyvän vastaanoton, mutta hieman yllättäen jatkoa ei ole seurannut.

The Christmas Chronicles
The Christmas Chronicles

El Camino Christmas

Netflix

Mustan huumorin täyteisessä komediaelokuvassa ryhmä toisilleen tuntemattomia ihmisiä joutuu jouluaattona osalliseksi ampumavälikohtaukseen. He jäävät loukkuun viinakauppaan, ja joulutunnelma on hakusessa. Amerikkalaiselokuvan pääosissa nähdään muun muassa Jessica Alba, Dax Shepard ja muistakin jouluelokuvista tuttu Tim Allen.

El Camino Christmas
El Camino Christmas

Your Christmas Or Mine 

Prime Video

Amazonin Prime Video -palvelun uunituoreessa brittielokuvassa nuorenparin, Hayleyn (Cora Kirk) ja Jamesin (Asa Butterfield), joulusuunnitelmat kokevat yllättävän käänteen. He joutuvat viettämään joulun toistensa perheiden seurassa, jonka seurauksena tutut jouluperinteet kääntyvät ylösalaisin, salaisuudet paljastuvat ja perheiden sisäisiä asioita puidaan ääneen hauskoin seurauksin. Asa Butterfield on tullut tunnetuksi eritoten Netflixin Sex Education -sarjasta.

Your Christmas Or Mine
Your Christmas Or Mine 
Napapiirin pikajuna

Napapiirin pikajuna (2004). Robert Zemec-kisin modernissa jouluklassikossa pikkupoika Steven on menettänyt uskonsa joulun henkeen. Hän tempautuu mukaan hurjaan fantasiaseikkailuun Napapiirin pikajunan kuljettamana. Alkuperäisellä ääniraidalla näyttelee muun muassa Tom Hanks.

Holiday Harmonony (2022). Jouluelokuva seuraa laulaja-lauluntekijä Gailia (Annelise Cepero), joka saa ainutlaatuisen tilaisuuden kilpailla läpimurrosta toisella puolella USA:ta.

A Hollywood Christmas (2022). Nuoren Hollywood-ohjaajan Jessican (Jessika Van) koko elämä on yhtä suurta jouluelokuvaa tonttukoirineen ja jouluromansseineen.

Mutta mitä tapahtui joulupukille, osat 1–3 (1994, 2002, 2006). Tim Allenin suositut jouluelokuvat poikivat tämänvuotisen The Santa Clauses -sarjan, joka löytyy myös Disney+-palvelusta.

Muppettien joulu (1992). Muppetit tulkitsevat uudelleen Charles Dickensin klassisen joulutarinan. Ihmisrooleissa nähdään muun muassa Michael Caine.

Dolly Partonin Jouluaukio (2020). Dolly Parton ja kumppanit pelastavat pikkukaupungin joulun, jota uhkaavat ahneen maanomistajan suunnitelmat.

A Very Murray Christmas (2015). Koomikkolegenda Bill Murrayn jouluspesiaali on täynnä musiikkia, huumoria ja Michael Ceran, George Clooneyn ja Miley Cyrusin kaltaisia tähtiä.

Jouluksi kotiin (2019). Anders on järjestämässä joulukonserttia, mutta hänen veljensä, maailmalta Ruotsiin palaava tähti Simon, meinaa varastaa shown. Elokuva on katseltavissa myös C Moressa, Netflixissa ja HBO Maxilla.

Jouluiloa Ukrainaan (2019). Muutaman vuoden takaisessa dokumentissa jyväskyläläinen Timo vie avustuksia ja joulun sanomaa Venäjä-mielisten valtaamaan Itä-Ukrainaan.

Firman pikkujoulut (2016). Tiukkapipoinen toimitusjohtaja yrittää sulkea veljensä johtaman osaston. Veli puolestaan haluaa pitää eeppiset pikkujoulut. T.J. Miller, Jason Bateman ja Jennifer Aniston tähdittävät joulukomediaa.

Saying Yes to Christmas (2021). Romanttinen jouluelokuva uranainen Junesta, joka aikoi tehdä pyhinä töitä mutta joutuu joulun taian valtaan.
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan