House of the Dragon: Targaryenien suvulle tuttu insesti heräilee melkoisena läiskäyksenä vasten kasvoja

Suosikkisarja Game of Thronesin maailmaan sijoittuva HBO:n alkuperäissarjan House of the Dragonin kolmas jakso on ilmestynyt maanantaina 5. syyskuuta HBO Max -suoratoistopalvelussa. Jos et halua tietää juonipaljastuksia sarjasta, älä lue pidemmälle!
House of the Dragon on saanut faneilta positiivisen vastaanoton. Hitaasti etenevä juoni alkaa viimein käynnistyä kunnolla kolmannessa jaksossa, joka alkaa siitä, mitä toinen jakso reilusti jo ehti alustella.
Jakso alkaa upean visuaalisesti, kun kaoottinen prinssi Daemon hyökkää mystisen vihollisen, Ravunruokkijan tontille omituisen pitkäkaulaisen lohikäärmeensä kanssa, aivan kuten Sea Snake edellisjakson lopussa toivoi. Sota on siis alkanut.
Ravunruokkija on muuten saanut nimensä siitä, että hän sitoo vankinsa kosteaan rantahiekkaan pikkuisten rapujen ruoaksi. Harva tuskin haluaa vapaaehtoisesti kohdata Westerosin pienet lihansyöjäsaksikkaat silmästä silmään.
Kun liekehtivästä rannasta siirrytään eteenpäin, on edellisessä jaksossa vaimokseen Alicent Hightowerin valinnut kuningas Viserys äkkiä jo saanut poikalapsen, ja Alicent pyörii maha pystyssä ympäri hovia. Selviää, että aikaa on kulunut kolme vuotta, mutta kuningas haluaa yhä vain juhlia, eikä ota sotaa aivan tosissaan. Edellisjaksossa järkkynyt luotto valtaistuimeen siis tuskin on paremmalla tolalla.
Aikahyppy on sarjan etenemisen kannalta suhteellisen kiinnostava valinta, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Prinsessa Rhaenyran asenne parasta ystäväänsä Alicentia kohtaan on selvästi muuttunut tämän kuningattaruuden myötä, mutta katsoja ei ole päässyt näkemään, miten hahmot käsittelevät suhteiden muutoksia. Se erkauttaa katsojaa hahmoista, joita tämä ei ole alun alkaenkaan vielä oppinut kunnolla tuntemaan.

Jaksossa hahmojen suurin ongelma on, kenelle prinsessa Rhaenyra nyt naitetaan. Prinsessa itse sen sijaan sanoo suoraan, ettei halua lapsia, saati usko, että mies voisi tehdä hänet onnelliseksi. Valtakunnan miehet kuitenkin pohtivat sopivaa valintaa itsenäisen, vaalean prinsessamme elättäjäksi ja suojelijaksi, myös metsästysretkellä, jonne he ovat suunnanneet prinssin 2-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.
Metsästyspippaloissa nähdään myös hurmaava Jason Lannister, joka suoraan kertoo prinsessalle haluavansa tehdä tästä vaimonsa, ja tarjoaa tälle jopa pikarillisen herkullista hunajaviiniä. Jostain syystä Rhaenyra ei lämpene ehdotukselle – ilmaisesta viinistäkin huolimatta.
Villein aviomiesehdotus tulee kuninkaan neuvonantajalta, ”koura” Otto Hightowerilta, joka ehdottaakin, että kuningas naittaisi prinsessa Rhaenyran lopulta syntymäpäiväsankarille, eli prinsessan 2-vuotiaalle puoliveljelle prinssi Aegonille. Targaryenien suvulle tuttu insesti heräilee melkoisena läiskäyksenä vasten kasvoja.
Ähisten viiniä nauttinut kuningas Viserys ei halua ajatella politiikkaa, ja heiluukin mieluummin pikkuhiprakassa ympäri telttaa.
Tältä suosikkisarja House of the Dragonin näyttelijät näyttävät oikeasti – tunnistatko?
Samaan aikaan Rhaenyra karkaa suutuspäissään telttapippaloista perässään ritari Ser Criston Cole, jonka kanssa hän onkin jo vaihdellut merkityksellisiä silmäyksiä edellisissä jaksoissa. Pariskunta tapaa yöllisessä metsässä verenhimoisen villisian, jonka ruhoon Rhaenyra purkaa lopulta patoutumansa pikkuisella puukolla.

Kuningas Viseryskin on saanut loppuillasta tarpeekseen viiniä, ja viskoo pikarinsa pohjat roihuavaan kokkoon potien samalla huonoa omaatuntoa edellisen kuningattaren kuolemasta. Hänen pakkomielteensä saada poikalapsi koitui nimittäin lopulta tämän kohtaloksi. Viserysin hahmoa aletaan vihdoin syventää enemmän, ja tämän hienoinen tossukka-asenne, todellisuudenpakoilu ja jatkuva syyllisyys alkavat seljetä.
House of the Dragonin toinen jakso lupaa jännitystä jatkoon – hitaasti ja ennalta-arvattavasti
Maha pystyssä pyörivä kuningatar Alicent Hightower on yhä isänsä, eli kuninkaan neuvonantajan pelinappula. Otto Hightower haluaisikin, että kuningas vaihtaisi perijän poikalapseensa, ja käskee kaikkien palattua kotiin Alicentin puhua kuningas ympäri, ja vaihtaa Rhaenyran perijyys Aegoniin.
Samalla kuningas kuitenkin lupaa Rhaenyralle, että poikalapsi ei vaikuta hänen päätökseensä nimetä tyttärensä perijäksi. Tämä tuskin tietää kuninkaalle hyvää. Kuningas kamppailee jo valmiiksi terveysongelmien kanssa, kun rautavaltaistuimesta tulleet haavat mätänevät.
Ina Mikkolan inhokkihahmo Game of Thronesissa oli monen suosikki – arvaatko kuka?
Loppudraamalta ei vältytä tälläkään kertaa. Sotatantereella Astinkivillä taistelevan Sea Snaken poika on lähettänyt avunpyynnön kuninkaalle. Vaimonsa, kuningatar Alicentin ylipuhumana kuningas lopulta myöntyy lähettämään omia joukkojaan auttamaan.

Kun prinssi Daemon saa tästä tiedon, hän ei ilahdu. Daemon haluaisi pärjätä ilman kuningasveljensä apua, ja hän souteleekin lopulta yksikseen merirosvojen ja Ravunruokkijan alueelle valkoisen lipun kanssa. Merirosvot ovat varautuneita, mutta Daemon pääsee tekemään yllätyshyökkäyksen, ja taistelee lopulta yksinäisenä, verenhimoisena soturina vihollisiaan vastaan nuolisateessa.
Lopulta prinssin uskomaton tuuri pettää, ja äkisti häneen osuu kolme nuolta. Loppu on lähellä, mutta kuin luojan lykkynä Sea Snake joukkoineen saapuu taisteluun. Taivaalla myös liihottaa mystinen lohikäärmeratsastaja, joka polttaa merirosvot tuhkaksi.
Daemon näkee tilaisuutensa koittaneen, ja painelee Rapumiehen perään pimeään luolaan. Seuraavaksi hän jo raahaakin halkaistua, suolenpätkiä pursuilevaa ruumista perässään. Taistelua ei näytetty! Rapumies on kuitenkin kuollut.
House of the Dragon on viimein päässyt kunnolla käyntiin, mutta harmillisesti esimerkiksi sodankäyntiin ei syvennytty juurikaan, ja pahan Rapumiehen identiteetti jäi täysin pimentoon. Sarjan aikahypyt ovat tässä mielessä huono asia, sillä juoni kyllä etenee, mutta tapahtumista ei ehdi saada kunnollista otetta, ennen kuin ne jo ovat ohi.
Kolmas jakso oli kuitenkin jo lupaava. Hitaamminkin lämpenevä katsoja alkaa toivoa seuraavaa jaksoa katsottavakseen.
House of the Dragon uusi jakso HBO Maxilla maanantaisin.