Katso logo

Ensitreffit-Rene pohtii lähtönsä syitä: ”Olen kusettanut itseäni”

Ensitreffit alttarilla 2.0 Rene
Mainos
Mainos päättyy

Tildan aviomies Rene muutti edellisessä jaksossa yllättäen pois pariskuntien yhteisasunnolta. Nyt Rene palaa Tildan luo selvittämään suhteen tilaa.

Tapaamiseen valmistautuva Tilda on saanut Reneltä kirjeen lyhyen asumuseron aikana. Tilda on epäluottavaisella mielellä yhteisen tulevaisuuden osalta. 

– Tuntuu, ettei Rene ole oikein pahoillaan erostamme. Hän ei vaikuta tajunneen, mitä on tapahtunut. Toivottavasti pystymme juttelemaan niin, että ymmärtäisimme toisiamme, Tilda pohdiskelee.

– Tällä hetkellä tuntuu, että meillä on kommunikaatiopula. Olemme ihan eri aaltopituuksilla tässä asiassa, Tila arvioi.

Mainos
Mainos päättyy

Renekään ei enää haaveile yhteisestä tulevaisuudesta.

– Fiilikseni on helpottunut, vaikken ilosta hypikään. Totta kai voin keskustella Tildan kanssa, jos hänellä on jäänyt kysymyksiä, Rene kertoo ennen tapaamista.

”Paskahousuja suomalaiset miehet” - Ensitreffit–morsian latelee suorat sanat puolisonsa käytöksestä

Tilda pitää kuitenkin yllä pientä haaveen poikasta jatkosta.

– Olen niin toivoton romantikko, että jos Rene osaa sanoa oikeita asioita, niin minulla voisi vielä jokin toivonkipinä herätä.

Pariskunta pääsee viimein yhteisen pöydän ääreen. Rene tulee reteänä paikalle.

– Moro! Mikäs boogie täällä on, hän kyselee sisään tullessaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Miten hän voi olla noin rento ottaen huomioon, mitä täällä on tapahtunut kaksi päivää sitten. Hirveen kiva tietenkin, jos hän on saanut prosessoitua näitä asioita parin päivän aikana, Tilda puolestaan avautuu kameralle.

Ensitreffit alttarilla 2.0

Parin päästessä juttelemaan Rene kertoo, ettei tuntenut suhteen etenevän hyvään suuntaan. Hän kertoo olevansa pahoillaan lähdöstään. 

Tilda aloittaa tunnepitoisen ryöpytyksen.

– Minä menin aivan shokkiin siitä, että lähdit. Se tuli aivan puskista. Olet kyllä puhunut siitä, Rene, että kipinä puuttuu, mutta et ole missään kohtaa antanut minkäänlaista merkkiä siitä, että voisit lähteä, Tilda avautuu.

– Olet sanonut muille ihmisille, että jos voisit valita, jäädäkö vai lähteä, niin valitsisit jäämisen. Olen myös kysynyt, että ahdistaako koskettaminen, ja olet sanonut, että ei. Sitten kohta sanotkin, että se ahdistaa. Siitä tulee ihan järkyttävä olo!

Rene yrittää selittää toimintaansa.

Mainos
Mainos päättyy

– Saattaa kuulostaa siltä, että olen johdattanut sinua harhaan. Olen kuitenkin samalla kusettanut itseänikin. Olen halunnut sivuuttaa negatiiviset jutut ja ajatellut, että se jollain tapaa lähtisi parempaan suuntaan, Rene sanoo.

Ensitreffit-Rene jätti Tildan tylysti – paljastaa nyt syyn: ”pikkuisia perfektionistipiirteitä"

Tilda ei hyväksy Renen toimintatapoja.

– Sinä teit kahden ihmisen elämää koskettavan päätöksen aivan itse, ilman keskusteluja. Pääsit itse omaan kotiisi ja jätit minut tänne asuntoon ja revit maton jalkojen alta, itkuinen Tilda tilittää.

– Minulla ei ollut harmainta aavistusta, mitä tapahtui, kun lähdit. Jäin ihan yksin niiden asioiden kanssa, koska emme olleet keskustelleet niistä.

Ensitreffit alttarilla 2.0. maanantaisin MTV Katsomossa, torstaisin Avalla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan