Ensitreffit-Rene jätti Tildan tylysti – paljastaa nyt syyn: ”pikkuisia perfektionistipiirteitä"

Ensitreffit alttarilla 2.0:ssa nähtiin dramaattinen käänne, kun Rene, 28, päätti jättää Tildan ja heidän yhteisen kodin uskaltauduttuaan avautumaan tunteistaan. Tilda oli asiasta shokissa, ja hänelle Renen tunteet tulivat yllätyksenä.
Maanantaina (2.1.) MTV Katsomoon ilmestyneissä jaksoissa Rene paljastaa syyn lähdölleen.
Rene sanoo yhdeksi syyksi kipinän puutteen. Hän on pohtinut sitä jo suhteen alkumetreiltä alkaen.
– Aluksi ihastutaan ulkonäköön, sitten rakastutaan luonteeseen. Jos luonne ei natsaa, sitä on vaikea lähteä kehittämään sitä hommaa, Rene toteaa kameralle.
Renen mielestä hänen olisi ollut turha jäädä yhteisasuntoon, sillä vetovoimaa ei hänen mukaansa ole.
– Tilda on kova puhumaan. Hän tuo tiukasti omat mielipiteensä, mikä on hyvä asia, mutta sitten on pikkuisia perfektionistipiirteitä.
Renen mielestä suhde on tällä selvä.
– Kaiken kaikkiaan tosi harmi homma. Tilda on tosi mukava mimmi, mutta ei just meikälle, vaan jollekin toiselle. Kyllä se suhde on loppuun käsitelty. Jos jostain olen varma, niin siitä.

Tilda purkaa omaa pahaa oloaan kameroille. Renen jätettyä hänet tylysti shokki muuttui aluksi suruksi, sen jälkeen vihaksi.
Tilda on vihainen Renen tavasta hoitaa asia. Tildasta heillä oli kaikki hyvin, ja hän uskoi Renellä olleen mukavaa hänen kanssaan. Pari oli myös keskustellut asiasta, ja Rene oli vakuuttanut, ettei häntä ahdista.
Shokkipäätöstä ennen Tildalle kuitenkin selvisi, että Reneä on ahdistanut.
– Olin siinä uskossa, että tultiin superhyvin toimeen. Yhtäkkiä tänään ei pysty edes olemaan samassa asunnossa. On ollut vähän tyhmä olo. Miten en huomannut näitä asioita? Olen kyllä aktiivisesti kysellyt, että olenko liian lähellä ja tarvitsetko tilaa? ”Ei, kaikki on ihan ookoo. Ei ahdista”.
Tilda ei usko, että voisi antaa Renelle enää mahdollisuutta.
– Jos hänolisi jättänyt edes yhden paidan, olisi vielä toivonkipinä. En luota häneen enää, sama mitä suusta tulee. En halua nukkua enää samassa sängyssä. Ahdistaa, ettei hän kerro asioista. En jaksa olla pelossa, että teenkö väärin tai ahdistanko, kun hän ei sano.
Ensitreffit alttarilla 2.0. maanantaisin MTV Katsomossa, torstaisin Avalla.