Antti Luusuaniemen Syke-naistenmies haluaa jo rauhoittua: ”Hän on keski-ikäistynyt”

Antti Luusuaniemi on ollut mukana Sykkeessä jo ensimmäisestä kaudesta lähtien. Uusi kausi alkaa Ruudussa 25.11.
Antti Luusuaniemi on Sykkeessä kirurgi Max, joka oli aiemmilla kausilla pilke silmäkulmassa oleva naistenmies. Vielä edellisellä kaudella hän oli vakiintumassa Leena Pöystin näyttelemän Johannan kanssa, mutta lankesi kuitenkin Helmi-Leena Nummelan hahmon Jannican pauloihin.
13. kaudella veijari haluaisi Luusuaniemen mukaan jo rauhoittua.
− Nyt Max kaipaa perhe-elämää. Hän on niin sanotusti keski-ikäistynyt, hän paljastaa.
Maxin ja Johannan suhde on kehittynyt kausien saatossa valtavasti. Aluksi Johanna oli Maxin instrumenttihoitajana. Kun he olivat vielä yhdessä, Max kannusti Johannaa hakemaan lääkärin opintoihin.
− Johannahan on jo lääkäri ja tekee paljon vaativampiakin hommia. Ensimmäisen kauden avausjaksossa Max ja Johanna lähtevät hakemaan Norjasta siirtosydäntä leikkaukseen, mikä oli hieno startti koko saagalle.
Miia Nuutila Syke-sarjaan – roolina räväkkä toimitusjohtaja

Luottomies-elokuva tulossa
Antti Luusuaniemi on näytellyt Kari Ketosen kanssa Luottomies-sarjassa vuodesta 2016 lähtien. Kansainvälisen Emmy-ehdokkuudenkin saaneesta komediasarjasta on tekeillä elokuva.
− Kuvaukset alkavat vuoden sisällä. Elokuva on pituudeltaan 90 minuuttia, Luusuaniemi paljastaa.
Näyttelijän mielestä Luottomiehen suosio perustuu siihen, että komedia tulee pikemminkin sarjan tapahtumista kuin dialogista.
− Olemme joskus ajatelleet, että Luottomies voisi toimia mykkäelokuvanakin.