fbq
HaastatteluVenla-palkittu Laura Birn ylistää Jani Volasta: "Tarvitsemme kunnianhimoisia draamasarjoja"
Venla-palkittu Laura Birn ylistää Jani Volasta: "Tarvitsemme kunnianhimoisia draamasarjoja"

Näyttelijä Laura Birn voitti ensimmäisen Venla-palkintonsa, kun hänet palkittiin vuoden sivuosanäyttelijänä Munkkivuori-sarjasta Kultainen Venla -gaalassa 20.1.

Munkkivuori-sarja voitti yhteensä neljä palkintoa. Se valittiin vuoden draamasarjaksi, Jani Volanen voitti vuoden käsikirjoittajan ja vuoden ohjaajan pystit ja Laura Birn vuoden sivuosanäyttelijä -palkinnon.

Lue myös: Vuoden esiintyjänä palkittu Gogi kertoo, mitä Tarja Halonen kuiskasi hänen korvaansa Venla-gaalassa

− Sillä oli suuri merkitys, että sain olla mukana tässä sarjassa. Ajattelin, että se oli lahja, että sain näytellä tuollaisella käsikirjoituksella, Laura sanoo.

Hän näyttelee sarjassa Annea, joka muuttaa Mirko-poikansa (Viljami Loponen) ja aviomiehensä (Joonas Saartamo) kanssa lapsuudenkotiinsa Munkkivuoreen.

− Arvostan niin paljon, että tällainen sarja on päässyt tuotantoon, se on tehty ja siitä on pidetty kiinni. Jani on pitänyt siitä huolta ja saanut vapaat kädet tehdä sitä. Me tarvitsemme tällaisia kunnianhimoisia draamasarjoja.

Lue myös: Elämäntyöstään Kultaisella Venlalla palkittu Helena Petäistö pitää maailmantilannetta karmeana: "Hulluja diktaattoreja on liikaa"

Laura kuvasi viime kesällä toisen kauden Apple TV:n Säätiö (Foundation) -sarjasta, joka julkaistaan kesällä. Maaliskuussa hän tähdittää elokuvaa Valoa, valoa valoa, jonka on ohjannut Inari Niemi.

23.01.2023 15:43 | Teksti: Pekka Luokkala | Kuvat: Timo Korhonen

Seuraa meitä somessa