fbq
TVHelena Petäistö paljastaa mielipiteensä Vladimir Putinista ja "maailman hulluista diktaattoreista"
Helena Petäistö paljastaa mielipiteensä Vladimir Putinista ja "maailman hulluista diktaattoreista"

MTV3:n kirjeenvaihtajalegenda, toimittaja ja tietokirjailija Helena Petäistö palkittiin Kultainen Venla -gaalassa elämäntyönpalkinnolla 20.1.

– Tuntuu aivan hirveän hienolta. Se yllätyshetkikin oli niin valtava. E voinut kuvitella saavani tätä, Helena sanoo.

Elämäntyönpalkintoja ei ole myönnetty aiemmin uutistoimittajille. Voitto on hyvä näyttö muillekin tv-journalisteille.

Yksi Helenan kirjeenvaihtajauran ehdottomia kohokohtia on ollut Neuvostoliiton entisen johtajan, Mihail Gorbatshovin tiedotustilaisuus 26. lokakuuta 1989. Helena kysyi, että jos Suomi tekisi samoin kuin puolueeton Itävalta ja hakisi Euroopan yhteisön (Euroopan unionin edeltäjän) jäsenyyttä, mitä Neuvostoliitto sanoisi siihen. Gorbatshov oli pari viikkoa aiemmin kieltänyt liittymisen Itävallalta.

– Kysyitte meidän suhtautumisestamme maanne liittymisestä toiseen organisaatioon. Suomella on oikeus päättää asiasta, Gorbatshov vastasi.

– Ajattelin, että kyllä minun täytyy siitä kysyä. En odottanut minkäänlaista vastausta, vaan odotin vain ympäripyöreää juttua yhteisestä eurooppalaisesta talosta, Helena muistelee.

Hän ei meinannut millään uskoa Gorbatshovin myönteistä vastausta.

Lue myös: Katja Ståhl palkittiin vuoden juontajana − kertoo, miten aikoo juhlia voittoaan

Sisäkuva
Helena Petäistö työskenteli 35 vuotta MTV Uutisten palveluksessa. Kirjeenvaihtajana hän toimi 25 vuotta.

– Minulla oli tulkki, joka oli kääntämässä haastattelua. Kuuntelin sitä moneen kertaan kasetilta, ja niin se vain oli.

Tämänhetkinen maailmantilanne on 25 vuotta kirjeenvaihtajana toimineen Helenan mielestä karmea. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu edelleen.

Vladimir Putinin Venäjää ei nähty oikein. Sitten meillä on maailmassa kauheasti hulluja diktaattoreja. On se Kiinan keisari, presidentti Xi Jiping, Turkin sulttaani, presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Syyriassa Bašar al-Assad. Näitä on ihan liikaa yhtä aikaa.

Helenan mielestä demokratia on nyt puolustuskannalla, ja sen täytyy pitää todella huolta siitä, että pärjää maailmassa.

Palkittu toimittaja esitelmöi ympäri Eurooppaa, kirjoittaa kolumneja ja analyysejä, sekä tekee yhteistyötä ranskalaisen EU-tutkimuslaitoksen kanssa. Hänellä on koti sekä Helsingissä että Pariisissa.

Lue myös: Munkkivuori ja Elämäni biisi olivat isoimmat Kultainen Venla -voittajat – katso koko lista

Artikkeliin liittyvät aiheet:
23.01.2023 13:27 | Teksti: Pekka Luokkala | Kuvat: Timo Korhonen

Seuraa meitä somessa