fbq
HaastatteluTTK:n juontokuviot päivittyvät – Vappu Pimiä saa siirron
TTK:n juontokuviot päivittyvät – Vappu Pimiä saa siirron

Elokuun lopussa alkavalla Tanssii tähtien kanssa -kaudella Vappu Pimiä saa juontajaparikseen näyttelijän ja viime vuoden TTK-voittajan Ernest Lawsonin. Pitkään yhdessä Mikko Leppilammen kanssa ohjelmaa juontanut Pimiä ei ole aikaisemmin tehnyt juontotöitä Lawsonin kanssa.

Pimiä kertoo Katsolle olevansa kiitollinen kanavalle ja tuotantoyhtiölle siitä, että hän on päässyt itse vaikuttamaan juontajavalintaan. 

Lue lisää: Tässä ovat uudet Tanssii tähtien kanssa -tähtioppilaat! Mukana Joel Harkimo, Evelina ja Alma Hätönen

TTK:n aloitusjakson kuvaukset ovat jo alkaneet, joten Pimiä ja Lawson ovat päässeet lämmittelemään tulevia lähetyksiä varten. Ensitunnelmat yhteistyöstä ovat positiiviset ja fiilis on hyvä.

– Olimme itsekin ihan hämmentyneitä, että tämähän menee ihan sutjakkaasti, Pimiä kommentoi. 

Vappu ja Erkku
Vappu Pimiä ja Ernest Lawson juontavat elokuun lopussa alkavaa Tanssii tähtien kanssa -kautta.

Platoninen avioliitto

Pimiä muistuttaa, ettei hänen ja Mikko Leppilammen juontajayhteistyö ollut aluksi täysin saumatonta, vaan se hioutui vuosien saatossa. 

– Siitähän kasvaa sellainen platoninen avioliitto, jossa oppii näkemään toisen silmän liikkeistä, että mitä tapahtuu, Pimiä kuvailee pitkää yhteistyötä. 

– Jos toinen meinaa tippua, niin minä näin sen heti Mikosta, ja Mikko näki sen heti minusta.

Lue myös: Benjamin Peltonen odottaa erityisesti yhden TTK-tuomarin kohtaamista: ”Ihanaa, Jorma puhuu minulle”

TTK yleiskuva
Uudet TTK-tähtiparit esiteltiin Maikkarin pressitilaisuudessa torstaina 4.8.

Parketti haltuun

Vastaisuudessa Pimiä nähdään Leppilammen paikalla eli parketin puolella, ja Lawson niin sanotussa ”white roomissa” eli sivummalla, jossa tanssiparit kuulevat tuomareiden pisteet.

– Se tuo minulle taas uutta ammatillista haastetta. Olen tosi innoissani, koska olen kuitenkin kymmenen vuotta tehnyt siellä toisella puolella, Pimiä sanoo.

Pimiän mielestä tuleva asetelma on hyvä siksikin, että Lawson on ollut viime kaudella mukana kilpailijana, joten hän tietää, miltä tanssijoista esityksen jälkeen tuntuu. Lawsonin on siten helpompi asettua kilpailijoiden asemaan. 

TTK Vappu ja Mikko
Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi juonsivat TTK:ta yhdessä yli kymmenen vuotta.

Lue myös: Mikko Leppilampi lopettaa Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajana

Parketin puolella oleva juontaja tekee Pimiän mukaan paljon sellaista työtä, joka ei suoraan välity kotikatsomoihin. Hän näet orkestroi ja aikatauluttaa esimerkiksi parien ja tuomarien kohtaamisten kestoa. 

– En osaa vielä tässä kohtaa sanoa tarkemmin, mitä haasteita siihen liittyy, kun en ole sitä kertaakaan vielä tehnyt, Pimiä sanoo.

Tanssii tähtien kanssa alkaa MTV3:lla sunnuntaina 28.8.

09.08.2022 10:15 | Teksti: Matti Tuomela | Kuvat: Timo Korhonen, Atte Kajova, Pasi Murto

Seuraa meitä somessa