TIS-Jape kommentoi Ensitreffit-vaimonsa yllätyssuhdetta Renen kanssa: ”Saipahan jonkun äijän”

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tv-kansan tietoisuuteen noussut Jarkko ”Jape” Virtanen osallistui Ensitreffit alttarilla 2.0 -sarjaan. Japelle kävi kuitenkin karvaisesti, sillä matka asiantuntijoiden valitseman puolison Emman kanssa ei jatkunut hääjuhlia pidemmälle.
Kun Emma tajusi alttarilla seisovan Japen olevan kohutelevisiosarjasta tuttu kasvo, oli se hänelle liikaa. Hääjuhlien jälkeen seuraavana aamuna Jape ja Emma päättivät, etteivät he yritä rakentaa välilleen suhdetta ohjelmassa, eivätkä he muuta asumaan yhteen – toisin kuin muut parit.
Jape myöntää Katson haastattelussa, että ennakkoluulot häntä kohtaan eivät tunnu mukavalta.
– Ei se kuitenkaan haitannut. Kaiken sen jälkeen, kun oltiin hetki juteltu, niin tajusin, että ei me muutenkaan olisi sovittu yhteen. Oli paljon helpompaa, kun hän ilmoitti, ettei halua olla mun kanssa, niin minun ei tarvitse olla se paha äijä ja jättää häntä telkkarissa kaikkien edessä.
Jape ihmettelee, kuinka suuri kynnys tositelevisiotähteys oli Emmalle, sillä hän myös itse osallistui tositelevisioon.
– Kun hän sanoi, ettei halua olla mun kanssa, kun olen ollut telkkarissa, niin katsoin ympärilleni ja ihmettelin, sillä meitä samaan aikaan kuvasi monta isoa tv-kameraa. Mietin, että avaa silmäsi. En halunnut olla kuitenkaan Emmalle missään vaiheessa ilkeä, koska kyllä minuakin vituttaisi, jos menisin häihin ja siellä olisi joku, jota en halua.

Shokkipäätös Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa! TIS-Jape saa tylyt pakit: ”Paska keissi”
Emma ja Jape tapasivat toisensa reunion-jakson kuvauksissa. Muutoin he eivät ole olleet tekemisissä.
– En voi väittää, että olemme edes kavereita, vaan enemmänkin tuttuja.
Kaudella koettiin yllätyskäänne, kun viimeisessä jaksossa selvisi, että Emma on alkanut seurustella ohjelmassa mukana olleen Renen kanssa. Renen parina nähtiin Tilda, ja he jatkoivat loppuvalojen jälkeen matkaa yhdessä.

– Olen onnellinen, että hän löysi Renen sieltä. Saipahan jonkun äijän, sitä se meni sinne hakemaan.
Emman nykyinen kumppani Rene tuli tunnetiuksi ennen Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa Save the date -ohjelmasta, jossa kolme naista etsii itselleen puolisoa. Rene ei päässyt kuitenkaan ohjelmassa alttarille asti.
Mitä Jape on siitä mieltä, ettei Emmaa haitannut nykyisen puolisonsa tositelevisiotähteys, mutta Japen tausta oli liian suuri kynnys?
– En ole edes ajatellut asiaa! Mä kuuntelen ihmisten tekosyitä kahdeksan tuntia päivässä, kun myyn niille sähköä. Se oli vaan tekosyy, että olen ollut telkkarissa. Jos olisin ollut MasterChefissä tai Selviytyjissä ja voittanut sieltä 30 000 euroa, niin hän olisi ollut, että vitsit, hienoa, olet se Selviytyjä-Jape. Mutta kun olin Temppareissa, niin se leimasi vähän huonoa mainetta. Mutta ihan sama, Jape pohtii.
Ensitreffit alttarilla 2.0 -katsottavissa MTV Katsomossa.