Katso logo

TIS-Jape kertoo totuuden katastrofaalisista Ensitreffit-häistä – morsian heittäytyi maahan, sulhanen joi koko illan

Jape
Mainos
Mainos päättyy

Temptation Island Suomi -ohjelmasta koko kansan tietoisuuteen ponnahtanut Jarkko ”Jape” Virtanen yllätti osallistumalla Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelmaan. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Japen ja hänelle valitun morsiamen Emman yhteinen matka loppui jo hääjuhlaan. Jape kertoo nyt Katson haastattelussa, mitä kulisseissa kaiken kaikkiaan hänen mukaansa tapahtui. 

Emma totesi ohjelmassa, että Japen tositelevisiotähteys Temppareissa on hänelle liikaa. Ensitreffit alttarilla 2.0-sarjassa parit eivät mene virallisesti naimisiin, toisin kuin sen alkuperäissarjassa. 

Morsian järkyttyy TIS-Japesta Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa – tosi-tv-tähteys on liikaa: "Paska fiilis"

Emma osoitti pettymyksensä pariansa kohtaan heti alttarilla tapaamisen jälkeen. Emman ja Japen käveltyä pois alttarilta kamerat kuvasivat maahan viskottua hääkimppua. Emma oli siirtynyt sivummalle isäpuolensa ja kaasonsa kanssa, joille hän purki itkien pettymystään. 

Mainos
Mainos päättyy
R
Emma ja Jarkko lukivat toisilleen vihkivalansa hyvissä merkeissä. Sen jälkeen tilanne kuitenkin muuttui. 

Shokkipäätös Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa! TIS-Jape saa tylyt pakit: ”Paska keissi”

Sen jälkeen, kun Jape ja Emma kävelivät pois alttarilta, alkoi tapahtua. 

– Saman tien, kun lähdettiin kävelemään pois siitä, niin Emma romahti maahan. Näin, kun se makasi maassa. Itse olin 50 metrin päässä. Kysyin muilta, että miksi hän makaa siinä. He olivat silleen, että ei tässä mitään, että jännitys ja stressi purkautuivat. Mut laitettiin venaamaan kaverin kanssa huoneeseen pariksi tunniksi. Mä vetelin siellä skumppaa frendin kanssa, Jape kertoo nyt Katsolle. 

Japen ja ystävän odotellessa Emmaa myös häävieraat odottivat hääparia tulevaksi juhlatilaan. 

Ennen hääjuhlaan menoa Emmasta ja Japesta kuvattiin kohtaus, jossa he kävivät läpi tilannetta. 

– Se mimmi oli, että en halua olla sun kanssa. Kyllä sitä jo osasi arvata, ettei hän kovin tyytyväinen ollut. Hän sanoi tyyliin, että kun näin sut, niin olisin halunnut hypätä järveen. Heitin perään, että mä hyppään sun perässä, että olen hyvä uimaan. Hän oli kuitenkin tosissaan. 

Mainos
Mainos päättyy

Tuore pari meni juhlimaan läheistensä kanssa hääjuhlaa, jossa oli ruokaa ja juomaa tarjolla. 

R

– Kuittailin hänelle koko ajan pienesti ja myös hänen kavereille, jotka kuittailivat takaisin. Kyllä mulla meinasi mennä jossain vaiheessa hermo siihen koko touhuun. Olin siinä sitten vain iloisesti mukana. 

Emman ja Japen hääyö ei mennyt myöskään toivotulla tavalla. Japen mukaan Emma oli ottanut heidän hääsviittinsä, ja hän itse oli joutunut pieneen huoneeseen. Kaksikko sopi menevänsä syömään yhdessä hotelliin hääjuhlan jälkeen, mutta Emma ei ilmaantunut koskaan paikalle. 

R
Jape kertoo lähteneensä töihin seuraavana päivänä häiden jälkeen. 

– Emmasta ei kuulunut pariin tuntiin, ja menin sinne ravintolaan. Tilasin kuusi juomaa kerralla piikkiin ja vedin ne kaikki, eikä hänestä kuulunut mitään. Sitten menin sinne ravintolaan ja tilasin meidän piikillä ruokaa ja juomaa, pihvit ja kaikki. Sitten hän laittoi viestiä, ettei ehdikään tulla. Join siinä koko illan, ja menin sitten yksin nukkumaan. 

Shokkikäänne! Ensitreffit alttarilla -Rene ihastui kulisseissa sarjan toiseen morsiameen – asia selvisi Tildalle törkeällä tavalla

Mainos
Mainos päättyy

Japea ei niinkään harmita se, että ohjelma hänen kohdallaan jäi niin lyhyeen, vaan se, kuinka hänelle oli valittu vääränlainen kumppani. Jape ei kuitenkaan enää harmittele menneitä, vaan on jättänyt kokemuksen taakseen. 

– Ärsytti, että se henkilö oli se, mikä se oli. Se lyhyeen loppuminen ei ärsyttänyt, koska tiesin, että tuo ihminen on sellainen, kenen kanssa en halua olla. Mitä aikaisemmin sieltä pääsi pois, niin sitä parempi. 

Jape ei aikaillut, vaan ilmoitti seuraavana päivänä tuotannolle lähdöstään. 

– Sanoin, että tämä loppuu nyt tähän, lähden nyt himaan, ja lähdin duuniin sieltä. Totta kai olisi ollut kiva olla siellä pidempään ja päästä sinne ulkomaille, mutta se henkilö olisi pitänyt olla sitten vähän eri. 

Ensitreffit alttarilla 2.0 katsottavissa MTV Katsomossa. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan