Katso logo

Supernanny Pia Penttala ei ole nähnyt vastaavia ongelmia suomalaisperheissä koskaan aiemmin – yksi lause sai vanhemmissa aikaan suuria tunteenpurkauksia

Pia Penttala
Mainos
Mainos päättyy

Supernanny Pia Penttalan mukaan uudella Supernanny Suomi -ohjelman kaudella osallistujien keskuudessa näkyi erityisen paljon uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta. Vastaavanlaista hän ei ole nähnyt 30-vuotisen uransa aikana koskaan aiemmin.

Video: Miten lapsesi saavat sinut ärsyyntymään, Gossip Moms Suomi -tähti Vilma Karjalainen?

Pian mukaan osallistujat olivat odottaneet hänen saapumistaan erittäin paljon, ja koko kuvausryhmällä unohtui, että he olivat tekemässä televisiota. Niin kameramiehille kuin äänittäjille oli tärkeää, että he saivat olla aidosti läsnä perheille. 

Vallitseva maailmantilanne Pian mukaan näkyy suomalaisperheissä. 

Mainos
Mainos päättyy

– Jos ajatellaan jo pelkästään koronaa, niin se on aiheuttanut paljon uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta, kun ollaan oltu paljon yksin. Ei ole ollut sitä vertailupintaa, eikä olla voitu puhaltaa ystäville ja tuttaville niitä asioita. Ihmiset ovat kaivanneet läheisyyttä, kohtaamisia ja vuorovaikutuksia toisten ihmisten kanssa, Pia Penttala kertoo ohjelman pressitilaisuudessa. 

– Nyt on ollut myös vaikeampaa saada apua, kun koronan aikaan kaikki poliklinikat ja esimerkiksi päiväkodit menivät kiinni. Ihmiset jäivät varmaan aika yksin. Se kyllä näkyi tällä kertaa, hän jatkaa. 

Supernanny Pia Penttala saa toistuvasti suomalaisilta avunpyyntöjä – on törmännyt ihmisten hädässä yhteen seikkaan

Y
Pia Penttala peräänkuuluttaa sitä, että muistettaisiin auttaa toinen toisiaan. 

Pian mukaan apua on myös toisinaan hankala etsiä, kun ei välttämättä tiedetä, mistä sitä voi pyytää. 

– Siinä on meidän isoilla organisaatioilla ja uusilla sotealueilla todella isot saappaat täytettävänä, jotta ihmiset oppisivat löytämään paremmin avun. 

Pia peräänkuuluttaa myös maalaisjärkistä apua ja tukea. 

Mainos
Mainos päättyy

– Kohdattaisiin siellä kaduilla tai roskakatoksilla ja käytettäisiin hetki aikaa siihen, että kysyttäisiin toisen kuulumisia. Yhteisön tuoma tuki on äärimmäisen tärkeää ja olennaista. 

Pia huomasi kautta kuvatessa, kuinka pienillä sanoilla voi olla suuri merkitys vanhemmuudessa. 

– Moni vanhempi sai isoja tunnepurkauksia siitä, kun sanoin, että sä olet hyvä vanhempi. Heillä oli mennyt luottamus jo siihen omaan vanhemmuuteen niin kovaa. 

Supernanny Suomi 30.11. alkaen MTV3-kanavalla. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan