Sonja Kailassaari paljastaa, miten on lähentynyt tanssinopettajansa Matti Puron kanssa: ”Jutellaan muustakin kuin tanssista”

Tuomari Jorma Uotinen antoi tanssiparille täyden kympin.
– Tuntui, että pää räjähtää! Se oli niin yllättävää, että sellainen voi edes tulla, Sonja kertasi Katsolle ensitunnelmiaan kympin pamahdettua eetteriin.
TTK: Alma ja Aleksi putosivat kilpailusta − katso ketkä ovat ensi viikon parinvaihtoviikon parit!
Vanhat kotimaiset elokuvat ovat olleet läsnä molempien elämässä. Matti kertoo katsoneensa pienenä Yleltä Suomi-filmejä.
– Katsoin tosi paljon Pekkaa ja Pätkää. En kyllä yhtään muista minkälaisia ne olivat, mutta silloin ne olivat viihdyttäviä.
Sonjan Felix-isoisä oli elokuvaaja, mutta tv-kasvo on muutenkin tutustunut lapsuudessaan kotimaiseen elokuvataiteeseen.
– Minun ihan suosikkini on ollut Prinsessa Ruusunen. Se suomalainen versio siitä oli semmoinen, mitä olen katsonut tosi, tosi, tosi monta kertaa, Sonja muistelee Edvin Laineen vuoden 1949 elokuvaversiota sadusta.
– Isoäitini osasi ne kaikki runot siinä, ja hän aina toisti niitä.
Sonjalla onkin paljon hyviä muistoja varsinkin isovanhemmistaan.
– Olen ollut onnekas, että olen saanut viettää paljon aikaa heidän kanssaan.

TTK: Kauden ensimmäinen kymppi! Sonja Kailassaari ja Matti Puro valssasivat itselleen huippupisteet
Sonja on esiintynyt paljon televisiossa. TTK eroaa juontohommista kuitenkin valtavasti. Tanssiessaan hän kokee olevansa herkällä alueella.
– Normiduuni on tavallaan välittää tarinoita ja olla siinä välittäjäkappaleena, ja nyt tässä on sitten tuomassa itseään esiin, hän vertaa.
Kysyttäessä Sonjalta, miten he ovat lähentyneet Mikon kanssa, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.
– Huonoilla meemeillä! hän nauraa.
Matti kertoo, että harjoituksissa heillä on varsin mukavaa.

– Hauskaa on ja nauretaan, ja tietenkin jutellaan paljon asioista – muistakin, kuin tanssista. Koko aikaa ei jaksa treenata, hän lausahtaa.
TTK: Jorma Uotinen kertoo halvaantumiseen johtaneesta hermotulehduksestaan: "Liike on ihme"
Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.30.