Uusi TTK-opettaja Kerttu Nieminen epäröi yhtä seikkaa tv-ohjelmassa: ”Se vähän jännittää”

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähdään tänä vuonna uusi tanssiopettaja.
Kerttu Nieminen voitti elokuussa MTV Katsomossa esitetyn TTK: Tähtiopettajaa etsimässä -kisan. Viisi jaksoa kattaneessa ohjelmassa TTK-tuomari Helena Ahti-Hallberg ja entinen tähtivalmentaja Jutta Helenius koetteli esiintymishaluisia opettajakokelaita erilaisin tehtävin.
Uutta TTK-opettajaa etsitään nyt realitysarjassa – vaatimuslista on melkoinen
Nieminen suoriutui voittajaksi ja tanssittaa näin ollen tämän vuoden TTK:ssa näyttelijä Mikko Nousiaista.

Katson haastattelussa Nieminen kertoi haaveilleensa TTK-ohjelmaan pääsemisestä jo pidemmän aikaa. Suurin mietinnän paikka kisaan lähdössä oli kuitenkin sen tuoma julkisuus.
– Se oli asia, mitä eniten siinä pohdin, Nieminen sanoo.
– Mä rakastan opettamista, tanssia ja esiintymistä, mutta se julkisuus on sellainen, että se vähän jännittää. Katsotaan, mitä se tuo tullessaan.
TTK-tähtioppilas Mikko Nousiainen mutusteli lakeerikenkiä lapsena: "Seppo Hovi on kertonut"
Millä keinoin lähdet koulimaan Mikko Nousiaisesta Suomen uutta TTK-voittajaa?
– Ilolla mennään, Nieminen sanoo ja nauraa.
– Määrätietoisesti ja yksi asia kerrallaan, hän jatkaa.
TTK: Tähtiopettajaa etsimässä -ohjelma uusitaan television puolella torstaina 1.9. klo 12.30 alkaen sekä sunnuntaina 4.9. klo 15.00 alkaen.
Suosikkiopettaja jättää TTK:n – tässä on korvaaja
Tanssii tähtien kanssa MTV3:lla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin klo 19.30.