Mikko Nousiainen rakastaa näyttelijäntyötä haasteista huolimatta: ”surkeat työajat, huono palkka, stressi ja epävarmuus”

Näyttelijä Mikko Nousiaisen, 47, työskentelyä on vuoden aikana saanut ihailla niin televisiossa kuin valkokankaalla. Elokuvien 70 on vain numero ja Pohjolan satoa ohessa Nousiainen hyppäsi mukaan suosittuun Syke-sarjaan sen uusimmalla 12. kaudella.
Kesäkuusta lähtien hänet on voinut nähdä myös C Moren alkuperäissarjassa Kansan vihollinen. Tamperelaiseen sanomalehden toimitukseen sijoittuva rikosdraama seuraa tutkivaa journalistia Katjaa (Kreeta Salminen), joka uutisnälässään sotkeutuu mutkikkaaseen rikosvyyhtiin. Sarjassa Nousiainen esittää lehden päätoimittaja Juha Leinosta.
– Ensimmäisenä kiinnostuin sarjan käsikirjoituksesta. Se oli niin hyvä ja valmis. Halusin myös ehdottomasti tehdä töitä ohjaaja Mikko Kuparisen kanssa. Olen aiemmin tehnyt hänen kanssaan pari leffaa, ja aina tykännyt yhteistyöstä, Nousiainen kertoo.
Tänä kesänä Nousiainen pääsee jälleen uusiin työympyröihin, sillä hän kuvaa lastenelokuvaa sekä näyttelee nuortensarjassa teinin isää. Syksyllä olisi tarkoitus palata Sykkeen kuvauksiin.
– Viime keväänä, kun teatterit suljettiin ja olin ehtinyt kieltäytyä muista töistä, olin vähän kuopassa. Nyt työtilanne näyttää taas hyvältä. Tosin mikään ei nykyään ole varmaa ennen kuin kuvataan, Nousiainen toteaa.

Nousiaisen vanhemmat Heikki ja Eija Nousiainen ovat arvostettuja näyttelijöitä, esikoispoika Niila haaveilee näyttelijä- tai muusikkourasta ja puolisokin Linda Wiklund löytyi teatteripiireistä.
– En ole kokenut vanhempieni näyttelijätyön vaikuttaneen omaan uraani. Teatterikorkeasta valmistuttuani lähdin näyttelemään eri kaupunkiin, Helsingistä Tampereelle. Ihailen ja kunnioitan isäni työtä, mutta se ei ole ollut mörkö tai peikko minulle, Nousiainen sanoo.
Poikaansa Niilaa ja kaikkia alasta kiinnostuneita nuoria Nousiainen kannustaa haaveissaan.
– Tämä on ihana ala. Onhan tässä omat epävarmuutensa, kuten surkeat työajat, huono palkka, stressi ja freelancerin epävarmuus töistä, mutta ei niistä voi puhua. Jo pikkumuksuna rakastuin näyttelemisen maailmaan ja ihmisiin. Niilassa näen, miten hänkin nauttii ja tykkää, Nousiainen iloitsee.
Sykkeestä alkaa 12. kausi – uutena hahmona mukaan Mikko Nousiainen
Heinäkuun Nousiainen aikoo lomailla perheensä kanssa. Ulkomaanreissu saa jäädä väliin, sillä kotona näyttelijällä touhottavat 1- ja 3-vuotiaat lapset.
– Onhan tässä ollut haasteensa, kun vauvavuosi on juuri takana. Tilanteessa auttaa, että olemme vaimoni kanssa samalla alalla. Ei tule kränää työajoista, ja ymmärrämme toistemme ammatin, Nousiainen pohtii.
Kysyttäessä mikä on Nousiaisen menestyksen salaisuus, mies hämmentyy.
– En minä tiedä. Olen aina ollut huono myymään itseäni. Kai minä olen ollut niin pitkään näissä hommissa, mutta on paljon tyyppejä, jotka tekevät paljon enemmän kuin minä, tv-tähti toteaa vaatimattomasti.