Suomalainen kauhuelokuva The Twin - Paha kaksonen kohosi jättihitiksi Latinalaisessa Amerikassa – miten se on mahdollista?

Suomalaiselokuva The Twin - Paha kaksonen on noussut viiden suosituimman elokuvan joukkoon Meksikon elokuvateattereissa, kertovat Don Films ja Nordisk Film tiedotteessaan.
Ohjaaja Taneli Mustosen kauhutrilleri on kesäkuussa menestynyt lippuluukuilla myös esimerkiksi Argentiinassa ja Perussa, joissa se on noussut avausviikollaan kolmen suosituimman elokuvan joukkoon. Muuallakin Latinalaisessa Amerikassa elokuva on yltänyt vähintään kuuden suosituimman joukkoon.
Leffa nähdään tänä kesänä elokuvateattereissa eri puolilla maailmaa ainakin 33 eri maassa. Suomalainen kauhuhitti on tulossa teatteriensi-iltaan vielä muun muassa Etelä-Koreassa, Italiassa, Kolumbiassa ja Brasiliassa.
The Twin - Paha kaksonen on tiedotteen mukaan yksi laajimman elokuvateatterilevityksen saaneista suomalaiselokuvista. Suomen elokuvasäätiön tilastojen mukaan suomalaisista elokuvista vain kaksi Aki Kaurismäen elokuvaa on aiemmin saanut useammassa maassa kaupallisen elokuvateatterilevityksen.

– Pyrimme tällä elokuvalla alusta asti merkittävään kansainväliseen levitykseen, kertoo elokuvan tuottaja Aleksi Hyvärinen tiedotteessa.
– Tuntuu tietysti hienolta, että vuosien työ palkitaan näin, ja Suomesta ponnistava elokuva kiinnostaa yleisöjä ympäri maailmaa, hän toteaa.
The Twin - Paha kaksonen sai ensi-iltansa Suomessa huhtikuussa 2022. Englanninkielisen, Suomeen sijoittuvan elokuvan pääosassa nähdään Hollywood-tähti Teresa Palmer.
The Twin -ohjaaja Taneli Mustonen iloitsee: "Kotimainen kauhu leviää nyt vauhdilla maailmalle"