Koputus-elokuvan tähti Pekka Strang ei ole kauhuleffafani: ”Se on vähän sama juttu kuin komediassa”

Max Seeckin ja Joonas Pajusen ohjaama ja käsikirjoittama Koputus-kauhuelokuva kertoo kolmesta sisaruksesta, jotka lähtevät tarkistamaan vanhemmiltaan perimänsä talon nykykuntoa. Reissusta syrjäiselle talolle tulee myös matka kolmikon lapsuudentraumoihin. Elokuva saa ensi-iltansa 22.2.
Pekka Strang (Tom of Finland, Tuntematon sotilas) esittää sisaruskolmikon esikoista Mikkoa. Strangille kauhuelokuvassa näytteleminen oli varsin uudenlainen kokemus.
– Aiemmissa töissänikin on ollut kauhuelementtejä, mutta ne ovat olleet enemmänkin komediaa tai parodiaa, muun muassa Helsinki Mansplaining Massacre -lyhytelokuvassa (2018) näytellyt Strang kertoo.
– Koputuksessa kiinnosti tarinassa oleva metsän aihe ja sen yliluonnollisuus. Oli myös hauska opetella tekemään elokuvaa kahden ohjaajan alaisuudessa.
Strang ei tunnustaudu varsinaiseksi kauhufaniksi.
– Tykkään silti monista hyvin tehdyistä kauhuelokuvista. Se on vähän sama juttu kuin komediassa. Molemmissa pitää saada katsojasta välitön tunnereaktio, komediassa nauru ja kauhussa pelkoreaktio.
– En ole kuitenkaan sellainen hc-fanityyppi, joka käy joka vuosi Night Visions -kauhuelokuvafestivaaleilla ja on nuorena kerännyt Painajainen Elm Streetillä -elokuvien ja vastaavien VHS-kasetteja hyllyt täyteen. Genre ei ole minulle sillä tavalla tuttu, enkä osaa luetella kauhuohjaajia tai merkittäviä näyttelijöitä.
Koputus ensi-illassa elokuvateattereissa keskiviikkona 22. helmikuuta.
