Katso logo

Katso esittelee vuoden 2023 kiinnostavimmat ensi-illat – Hamsterit ja Pamela Tolan draamakomedia käynnistävät kotimaisen elokuvakalenterin

Järjettömän paska idea
Mainos
Mainos päättyy

Ohjaaja Markku Pölösen hurmaava Veikko Huovis -sovitus Hamsterit saa kunnian aloittaa vuoden 2023 ensi-iltakalenterin. Peter Franzénin tähdittämä draamakomedia saapuu valkokankaille 4. tammikuuta.

Seuraava merkittävä kotimainen uutuus on Pamela Tolan ohjaama Järjettömän paska idea, jossa Alina Tomnikovin ja Iina Kuustosen näyttelemät pelisuunnittelijaystävykset joutuvat yllättäen aikuistumaan ja itsenäistymään. Myös Tolan käsikirjoittama draamakomedia saa ensi-iltansa 13. tammikuuta.

Mestariteoksilla Whiplash (2014), La La Land (2016) ja Ensimmäisenä Kuussa (2018) sukupolvensa kärkiohjaajiin noussut Damien Chazelle palaa epookkidraamalla Babylon. Brad Pittin ja Margot Robbien tähdittämä yli kolmituntinen spektaakkeli sijoittuu Hollywoodin 1920-luvun kultakaudelle, jonka ansiosta Babylonille voidaan odottaa Oscar-ehdokkuuksia vähintään puvustuksesta ja tuotantosuunnittelusta. Yhdysvaltain lippuluukuilla täysin flopannut elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 20. tammikuuta.

Todella kova ja odotettu kotimainen uutuus on Jalmari Helanderin (Rare Exports) ohjaama ja käsikirjoittama Sisu, jossa Jorma Tommilan esittämä kullankaivaja tekee natseista jauhelihaa Lapin sodan loppumetreillä. Tarantinomaisessa korkeajännityshengessä tehty toimintaseikkailu räjähtää valkokankaille 27. tammikuuta. Samana päivänä saa ensi-iltansa myös korelaisen mestarin Park Chan-wookin (Oldboy, The Handmaiden) Cannesissa palkittu mysteeritrilleri Decision to Leave.

Mainos
Mainos päättyy

Oscareissa edellisellä elokuvallaan Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017) hyvin menestynyt Martin McDonagh tekee odotetun paluun pikimustalla draamakomedialla The Banshees of Inisherin, joka tuo ohjaajan läpimurtoteoksen Kukkoilijat (2008) tähdet Colin Farrellin ja Brendan Gleesonin jälleen yhteen. Teattereihin 3. helmikuuta saapuvalle filmille povataan Oscar-ehdokkuuksia laidasta laitaan, niin kameran edestä kuin sen takaa.

Sisu

Samana päivänä saa ensi-iltansa myös M. Night Shyamalanin uusin mysteeritrilleri Knock at the Cabin, jossa nuoren tytön ja hänen vanhempiensa mökkiloma keskeytyy outoon koputukseen ovella.

The Banshees of Inisherin

Ohjaaja Steven Soderbergh ja näyttelijä Channing Tatum viimeistelevät miesstrippareista kertovan trilogiansa elokuvalla Magic Mike’s Last Dance, joka saapuu kilpailemaan katsojista samana perjantaina 10. helmikuuta julkaistavan Skimbagirlsin kanssa. Marja Pyykön ohjaaman komedian piti saada ensi-iltansa alun perin jo reilu vuosi sitten, mutta korona muutti suunnitelmia. Viikon kolmas ensi-ilta on Jope Ruonansuusta kertova pitkä dokumentti Jope ite.

Steven Spielberg muistelee lapsuuttaan ylistetyllä ja Oscar-ehdokkuuksia odotetusti saavalla kasvudraamalla The Fabelmans, joka saa ensi-iltansa 17. helmikuuta. Pian sen jälkeen nähdään yksi koko vuoden kiinnostavimmista kotimaisista, kun Joonas Pajusen ja menestykirjailija Max Seeckin yhdessä ohjaama ja käsikirjoittama kauhutrilleri Koputus saa ensi-iltansa 22. helmikuuta. Kansainvälisillä genrefestivaaleilla jo paljon positiivista huomiota herättäneen elokuvan pääosissa nähdään Inka Kallén, Pekka Strang ja Saana Koivisto.

Koputus
Mainos
Mainos päättyy

Yksi vuoden varmimmista Oscareista kuuluu Cate Blanchettille, joka kuittaa sen elokuvan Tár pääroolista. Todd Fieldin (Satimessa, Little Children) ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Blanchett on Lydia Tár, suuren saksalaisen sinfoniaorkesterin jumaloitu kapellimestari, jonka elämä alkaa hajota liitoksistaan uran tärkeimpinä viikkoina.

Tár saa ensi-iltansa 24. helmikuuta. Sen kanssa kilpailee samoista katsojista ranskalaisen Florian Zellerin ohjaama The Son, joka on itsenäinen jatko-osa Zellerin edelliselle filmille, musertavalle ja Oscarin Anthony Hopkinsille tuoneelle dementiadraamalle Isä vuodelta 2020.

Tar

Lisää Oscar-elokuvia nähdään 3. maaliskuuta, kun ensi-iltaan saapuvat Sam Mendesin (American Beauty, 007 Skyfall) uusin ohjaus, 1980-luvun alun englantilaiseen merenrantakaupunkiin sijoittuva Valon valtakunta, sekä Darren Aronofskyn (Unelmien sielunmessu, Black Swan) Venetsiassa palkittu The Whale. Vuoden varmin Oscar-palkinto menee sen pääroolia, syrjäytynyttä ja vakavasti ylipainoista englanninopettajaa esittävälle Brendan Fraserille.

Oscar-draamojen jälkeen on toiminta- ja kauhufanien vuoro, kun Keanu Reevesin tähdittämä John Wick: Chapter 4 (22.3.) ja suositun slasher-sarjan kuudes osa Scream VI (31.3.) saavat ensi-iltansa. Kevään genrekohokohtia ovat myös kulttikauhusaagaa jatkava Evil Dead Rise (21.4.) ja kolmas Guardians of the Galaxy -scifiseikkailu (3.5.).

The Whale

Kesä on tunnetusti isojen Hollywood-elokuvien aikaa myös Suomessa. Harrison Fordin viides ja viimeinen esiintyminen seikkailija-arkeologina elokuvassa Indiana Jones and the Dial of Destiny kerää juhannuksen jälkeen salit täyteen 28. kesäkuuta alkaen.

Mainos
Mainos päättyy

Viidennen Indiana Jones -elokuvan nimi ja traileri julkistettiin – uusi elokuva jää Harrison Fordin viimeiseksi esiintymiseksi arkeologiseikkailijana

Myös heinäkuussa nähdään pari todella isoa elokuvaa. Tom Cruisen tuorein Mission: Impossible -seikkailu Dead Reckoning Part One saa ensi-iltansa 14. heinäkuuta. Vain viikko sen jälkeen valkokankailla räjähtää kirjaimellinen atomipommi, kun maailman tuhoisimman aseen keksijästä kertova Oppenheimer saapuu teattereihin 21. heinäkuuta. Christopher Nolanin IMAX-filmille ohjaamaa elokuvaa tähdittävät Cillian Murphy, Emily Blunt, Robert Downey Jr, Matt Damon, Rami Malek, Florence Pugh, Josh Hartnett ja Kenneth Branagh.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan