Näkökulma: Rikos kannattaa – ainakin televisiossa
Jos minulta kysyttäisiin, että olenko rikossarjojen ystävä, vastaisin luultavasti vaistomaisesti, että en ole. Se johtuu siitä, että maailmassa on niin tuhottoman paljon huonoja rikossarjoja. Esimerkiksi maailman suosituimpien sarjojen joukkoon kuulunut C.S.I. sisarsarjoineen oli minun mielestäni puiseva. Ja nordic noiria tai vaikkapa true crime -genreä en voi sietää muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Kun kuitenkin tarkemmin ajattelee, useimmat suosikkisarjoistani toden totta ovat rikossarjoja – tai draamasarjoja, jotka kertovat rikollisista. Niihin kuuluvat muun muassa Sopranos, Breaking Bad, Ozark ja vähän tuntemattomammat ei-amerikkalaiset Criminal ja Undercover (katsokaa!).
Nyt Netflixiin on tehnyt paluun yksi näistä rikoksiin liittyvistä ehdottomista suosikeistani, The Sinner. Sarjan jo vuonna 2021 valmistuneen, mutta vasta nyt pohjan perukoilla nähtävän neljännen kauden kerrotaan myös päättävän kyseisen antologiasarjan. Ikävä tulee, mutta samalla sarja menee manan majoille huipulla.
The Sinnnerin teemat muistuttavat hiukan suomalaista suosikkiani, Kaikki synnit -sarjaa. On syrjäisiä seutuja, outoja hahmoja ja ylimaallista mystiikkaa rikollisiin puuhiin linkitettynä. The Sinnerin päätöskausi vie tämän kaiken huippuunsa, ja välillä jaksoja katsoessaan saa haukkoa henkeään silkasta haltioitumisesta.
Yksi suuri osa sarjan viehätyksestä on sen pääosan esittäjä Bill Pulman. Hän tekee todellakin elämänsä roolin pakkomielteisen omistautuneena ja oman rikkinäisen mielensä palasia työnsä kautta keräilevänä veteraanipoliisina Harry Ambrosena.
Näkökulma: Pitäisikö tämä Netflix-hitti kieltää liian vaarallisena?
Rikossarjoja osataan tehdä Suomessa Kaikki synnit -sarjankin lisäksi. Muistatteko hienon Alamaailma-trilogian reilun kymmenen vuoden takaa? Kokonaisuudessa nähtiin muun muassa Mikko Kouki, Tommi Eronen ja Antti Reini, jotka ovat sattumalta mukana myös uudessa, loistavassa Poromafiassa. Siinäkin arjen ylittävät tunnelmat ja rikokset yhdistyvät vakuuttavalla tavalla.
The Sinner on katsottavissa Netflixissä ja Kaikki synnit Elisa Viihde Viaplayssä. Poromafia alkaa C Moressa 26. tammikuuta.
