
1950-luvulla tehty Elli Immon murha on jäänyt mysteeriksi – tv-sarja sai poliisin avaamaan tutkinnan uudelleen
Kemiläinen 20-vuotias Elli Immo murhattiin vuonna 1955, mutta tapausta ei saatu koskaan selvitettyä.
Vuonna 2020 kirjailija-toimittaja Heidi Holmavuo ja dekkarikirjailija Elina Backman tarttuivat Immon tapaukseen osana Ratkaisematon-äänikirjasarjaansa. Nyt Vaiettu murha: Elli Immo nähdään myös tv-sarjana C Morella.
Tekijät saivat ajatuksen kertoa kolmesta tosielämän kotimaisesta henkirikostapauksesta, joita ei ollut saatu takavuosina selvitettyä.
– Heidi on kävelevä tietopankki näissä jutuissa, ja hänen ehdotustensa pohjalta tartuimme Susanna Lindholmin, Helena Jämiäluodon ja Elli Immon tapauksiin, Elina kertoo.
– Meillä oli kunnianhimoinen tavoite löytää niin paljon uutta tietoa, että murhien tutkinnat avattaisiin uudelleen. Lindholmista ja Jämiäluodosta kertovien äänikirjojen jälkeen kuitenkin tuntui, että olimme epäonnistuneet, kun uutta tietoa ei lopulta tullutkaan paljoa, Heidi harmittelee.
Onko tässä true crime -dokkari, joka horjuttaa katsojien mieliä?
Kaksikko pohti jo Elli Immoon liittyvästä kolmososasta luopumista.
– Ellin tapaus on vielä vanhempi kuin kaksi edellistä. Pelotti, ettemme löytäisi kerta kaikkiaan mitään tietoa, Heidi sanoo.

Historiallinen kaukaisuus osoittautui kuitenkin hyödylliseksi.
– Murha on niin vanha, että pääsimme käsiksi kaikkiin poliisiasiakirjoihin. Onneksi emme muutenkaan luovuttaneet, sillä aivan uuttakin tietoa alkoi löytyä.
Immon kotikaupungissa Kemissä yhä vallinnut hiljaisuuden kulttuuri innosti tutkijoita tonkimaan entistä perusteellisemmin.
– Minulla on muutenkin aina kova tarve penkoa asioita eikä tyytyä muiden vastauksiin, Heidi kertoo.
Lopulta äänikirjasarjan Immo-osio päätyi omaksi paperikirjakseen ja nyt myös tv-sarjaksi.

– Alussa emme ajatelleet teoksia, vaan halusimme selvittää murhatapausta, Elina painottaa.
– Äänikirja, kirja ja tv-sarja kehittyivät limittäisinä projekteina, kun tutkiessamme juttua ihmiset alkoivat kiinnostua kovasti, Heidi sanoo.
Lopulta asiasta kiinnostui myös poliisi, joka aloittikin Immon tapauksen tutkinnat uudelleen.
– Ei voi kieltää, että hyvältähän se tuntuu. Toivon, että tämä muuttaisi vanhojen pimeiden henkirikosten selvittämistä. Tämä on osa suurempaa keskustelua, Heidi sanoo.
– Tehty selvitystyö ei ollut seikkailu tai neutraali työprojekti. Tapasimme niitä oikeita ihmisiä, jotka olivat olleet tekemisissä Immon murhan kanssa, ja se oli rankkaa, Elina toteaa.
– Sarjan vastaanotto ja julkisuus jännittävät, sillä en tottunut olemaan taustajoukoissa näkymättömissä. Silti on tärkeää näyttä, että teimme suuren työn tutkinnassa.
Arnold Schwarzeneggerin poika Patrick kiinnostui tosielaman murhamysteeristä
Vaiettu murha: Elli Immo C Morella torstaina 20.4. alkaen