
11-vuotias Kiti Kokkonen näyttelee illan Uuno Turhapuro -elokuvassa – ura alkoi Ere-isän ohjauksessa
Subilla nähtävä Uuno Turhapuro muuttaa maalle -elokuva sisälsi Kiti Kokkosen uran toisen elokuvaroolin.
Subilla nähdään tänään vuoden 1986 Uuno-menestyselokuva Uuno Turhapuro muuttaa maalle. Se oli Ere Kokkosen 11. ohjaustyö Uuno-elokuvissa. Mukana näyttelijänä oli myös toista kertaa hänen tyttärensä Kiti, joka oli leffaa kuvattaessa 11-vuotias.
Kiti Kokkosen näyttelijänura alkoi edeltävänä vuonna Uuno Epsanjassa -elokuvassa. Kitin yhteydet Uunon jatkuivat vielä aikuisiällä, kun hän oli mukana vuoden 2004 Uuno Turhapuro – This Is My Life -sarjassa.
Uunoa vuosikymmenet esittänyt näyttelijälegenda Vesa-Matti Loiri oli Kokkosten perheystävä ja Kitin kummisetä. Vuonna 2021 Vesa-Matti vieraili Kitin Tanhupallon oma ohjelma -sarjan avausjaksossa.
Kiti Kokkonen käytti lapsena hyväkseen kummisetänsä Vesa-Matti Loirin nimeä: ”Nousi vähän päähän”
Ohjelman Terapianurkkauksessa Vesa-Matti puhui muun muassa esiintymistilanteista.
– Niiden yhteydessä puhutaan muun muassa sellaisesta asiasta kuin karisma, mitä se sitten onkaan, Vesa-Matti kertoi.
– Sitä sulla kyllä on!, Kitin hahmo Tanhupallo vastasi Vesa-Matille.
– Mummi aina sanoo, että Vesa-Matti Loiri on kyllä karismaattinen mies, Tanhupallo jatkoi.
Uuno Turhapuro muuttaa maalle nähdään Subilla tämän illan lisäksi myös lauantaina 12.8. sekä sunnuntaina 20.8. osana koko päivän kestävää Uuno-maratonia.

Uuno Turhapuro muuttaa maalle Subilla 10. elokuuta kello 21.00.