Yleisö tyrmistyi! XL5-laulaja Mika Ikosen juontokeikka meni pahasti penkin alle – kuva!
XL5-bändin solisti Mika Ikonen juonsi viime viikon torstaina Hyvinkäällä järjestetyn urheilijoiden palkitsemiseen keskittyneen tilaisuuden. Silminnäkijöiden mukaan vaikutti siltä, ettei Mika ollut valmistautunut juontotehtäväänsä millään tavoin, vaan aiheutti ennemmin myötähäpeää.
– Mika myös kertoi, kuinka hänen askelmittariinsa oli kotona biisienteon yhteydessä kertynyt päivässä 20 000 askelta, juhlavieraat ihmettelevät.
Superyllätys: Ysärisuosikki XL5 tekee paluun – Mika Ikonen: Jännittää ja paniikki kasvaa!
Mika nousi teinisuosikiksi 1990-luvun puolivälissä XL5-poikabändin keulahahmona. Valtavasta suosiosta parin vuoden ajan nauttineen bändin hajoamisen jälkeen vuonna 1998 Mika perusti käsityöläiset-yhtyeen. Bändiuransa lisäksi Mika on esiintynyt ja levyttänyt sooloartistina.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!