Tylyn diagnoosin saanut Tiina Jylhä: Mätän hirveät määrät särkylääkkeitä!

Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä, 57, makaa sängyllä helsinkiläisessä hotellissa, sillä mitään muutakaan hän ei voi tehdä. Vetovastuun yritystoiminnastaan hän on delegoinut alaisilleen, sillä pelkkä ajatuskin työnteosta tuntuu nyt mahdottomalta.
− En pysty enää seisomaan ilman kipulääkkeitä. Saan Voltaren-piikin kolme kertaa päivässä. Lisäksi mätän hirveät määrät särkylääkkeitä, Tiina kertoo.
Vakava hermovaurio! Tiina Jylhä joutuu kiireleikkaukseen: Pelkään halvautumista!
Kesällä Tiina huomasi, ettei pysty enää kävelemään suorassa. Pian hän ei voinut enää edes istua ilman kipuja, ja lopulta makaaminenkin onnistui vain vahvojen särkylääkkeiden avulla. Kuntosalitreenejä hän ei voinut enää edes ajatella.
− Minulla on selkäkipuhistoriaa, mutta mitään tällaista en ole vielä kokenut, Tiina puuskahtaa.
− Kaaduin pari vuotta sitten, ja linkutin sen jälkeen jonkun aikaa kyynärsauvoilla. Ehkä sekin on jättänyt jäljet selkääni.

Noin kuukausi sitten Tiina kävi kuvauttamassa selkänsä Tallinnassa, jonka liepeillä hän asuu, ja lähetti kuvat analysoitaviksi Suomeen. Diagnoosi oli tyly: leikkaus on välttämätön, ja se on tehtävä mahdollisimman nopeasti.
Suomen ja Viron välisten karanteenisääntöjen vuoksi Tiinan oli odotettava kaksi viikkoa operaatiota. Hän vietti odotusajan mökillä Kihniössä ja saapui Helsinkiin pari päivää ennen leikkausta.
− Kyseessä ei ole välilevynpullistuma vaan vika on selkäydinkanavassa, jossa on ahtauma. Minua puistattaa ajatellakin, mitä selälleni tehdään leikkauspöydällä, Tiina sanoo.
− Varmaa on kuitenkin se, etten tällä tapaa voi jatkaa elämääni, hän sanoo ja osoittaa tukivyötä, jota hän on joutunut pitämään yllään jatkuvasti.
− Kipulääkkeistäkin alkaa mennä teho, kun niitä ottaa hirveitä määriä. Kaikki eivät minulle sovi ja Tramal tekee minusta aivan zombin.