Uutiset
Katso kuvat!

Tunnistaisitko? Tältä Esko Salminen, Eeva Litmanen, Anja Pohjola ja Sulevi Peltola näyttivät nuorina – nostalgiset kuvat!

30.12.2017 11:41

Nuorempana  Esko Salminen, 77, oli varsinainen hurmuri sekä valkokankaalla että teatterin lavalla. Hänet muistetaan myös hyvin televisiorooleistaan Blondi tuli taloon- ja Ihmeidentekijät -sarjoissa.

Esko Salminen nuorena.

Kiiltokuvamaisuus on miehen kasvoilta karissut, ja roolitkin vaihtuneet sitä myötä charmantin miehen rooleiksi. Esko on ollut  naimisissa näyttelijä Aino Sepon kanssa vuodesta 1998. Pariskunnalla on yksi tytär. Lisäksi Eskolla on kaksi lasta edellistä liitoistaan.

Eeva oli kuin enkeli!

Eeva Litmanen vuonna 1974.

Muun muassa Rakkaudella Maire -elokuvassa ihastuttanut ja siitä Jussi-palkinnon pokannut Eeva Litmanen, 73, oli nuorena todellinen enkelikasvo. Eeva on tullut tutuksi suomalaisille loistavana koomikkona muun muassa sarjassa Velipuolikuu.

Eeva muistetaan myös Yleisradion Radioteatterista, jossa hän on kertonutkin oppineensa hyvän puhetekniikan ja kyvyn heittäytyä. Vuodet ovat kohdelleet Eevaakin suopeasti.

Anja vanhenee arvokkaasti!

Anja Pohjola vuonna 1975.

Elävä legenda, Anja Pohjola, 86, oli jo nuorena näyttävä daami ja Suomi-filmin kaunotar. Ikä ei ole hänen karismaansa pienentänyt – päinvastoin. Vuonna 1974 Jussi-patsaan elokuvasta Rautatie pokannut Anja teki pitkän uran Televisioteatterissa, jossa hän näytteli vuosina 1963–1990.

Anjalla ei ole omia lapsia, mutta hänen edesmenneen miehensä Pehr-Olof Sirénin lapsenlapset, laulajat Anna ja Janus Hanski pitävät Anjaa omana mummanaan. Anja asuu nykyisin helsinkiläisessä taiteilijakoti Lallukassa.

Sulevi on ollut muodin edelläkävijä!

Sulevi Peltola nuorena.

KOM-teatterin perustajajäsen Sulevi Peltola, 71, on yksi Yle-Draaman pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Hänet tunnetaan muun muassa roolistaan Kotikadun Onni Partasena. Lisäksi Peltola on näytellyt kymmenissä elokuvarooleissa.

Peltola nähdään ensi vuonna pitkästä aikaa valkokankaalla elokuvassa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Peltolalla oli nuorena oikein tyylikäs, muodinmukainen hiustyyli.

Ville on nyt ravintoloitsija!

Ville Haapasalo nuorena.

Ville Haapasaloa, 45, näkee nykyään harvemmin julkisuudessa ilman tavaramerkiksi muodostunutta pipoaan. Venäjälläkin suosittu Ville on tuttu suomalaisille useista omista televisio-ohjelmistaan, joista viimeisimpänä Haapasalo ja kaverit.

Ville Haapasalo nykyään.

Nykyään näyttelijä pyörittää muiden töidensä ohella suosittua georgialaiseen ruokaan keskittyvää ravintolaa Helsingissä. Kuten monille muillekin miehille, myös Villelle on kertynyt muutamia lisäkiloja vuosien varrella.

Teksti:Sami Spåra
Kuvat:Seiskan arkisto ja Lehtikuva
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!