Timo Koivusalo paljastaa: ”Otin miljoonan euron riskilainan, kun muu maailma syöksyi lamaan”

Timo Koivusalo
Mainos
Mainos päättyy

Timo Koivusalo tunnetaan Suomen mittapuulla massiivisista viihde-elokuvistaan, jotka käsittelevät usein kansakuntamme historiaa. Erityisesti porilainen on erikoistunut elämäkertaelokuviin, eikä viimeisin tuotostaan tee tässä poikkeusta.

Olavi Virta -elokuvan teko oli ohjaaja Timo Koivusalolle unelmien täyttymys – ylistää Lauri Tilkasen pääosasuoritusta: ”Hän oli kullanarvoinen löytö!”

Perjantaina (5.10.) ensi-iltansa sai laulajasuuruus Olavi Virrasta kertova filmatisointi, jota moni on odottanut kuin hopeista kuuta nousevaa. Yleisön vastaanotto ei kuitenkaan jännitä ohjaajaa.

Timo Koivusalo oli haltioissaan saadessaan ohjata elokuvan Suomen kenties suurimmasta laulajasuuruudesta. – Olihan se unelmien täyttymys päästä tekemään elokuvaa Olavista. Hän oli todella suuri suomalainen ja ensimmäinen supertähti musiikin saralla.

– Nukun yöni rauhassa. Kun työ on tehty, vastuu on kannettu ja elokuva on sen näköinen kuin se on, Timo sanoo Seiskalle.

Mainos
Mainos päättyy

Toisinaan univelkaa on kuitenkin kertynyt. Jos Risto Räppääjien lastenelokuvien ohjaustöistä jäikin lihava tili takataskuun, Väinö Linnan romaanisarjaan perustuvista Täällä Pohjantähden alla -filmatisoinneista tuli raskaasti takkiin.

Ohjaaja Timo Koivusalon firma on mykistävässä kasvussa: miljoonavoitto lastenelokuvilla!

Vuonna 2009 ilmestynyt Täällä Pohjantähden alla oli suurtuotanto, jossa tuli näpeille. – Joo, se oli raskas tuotanto. Budjetit voivat olla isoja, mutta ne marginaalit, jotka jäävät palkaksi, voivat olla pieniä, Koivusalo pyörittelee.

– Kun vuonna 2008 koko muu maailma syöksyi lamaan, me otimme miljoonan euron lainan ja aloimme tehdä Pohjantähteä. Se oli raskas tuotanto ja kallis riski, Timo myöntää ja hymähtää sitten:

– Olen näköjään ollut aikoinaan enemmän musiikin ja uskonnon tunneilla kuin matematiikan tunneilla…

Merinoitunut ohjaaja ei mielellään puhu rahasta eikä erityisemmin syty firmansa talouslukujen tarkastelulle.

Olavi Virrasta kertova elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 5.10. Pääosassa nähdään Lauri Tilkanen.
Olavi Virrasta kertova elokuva sai ensi-iltansa perjantaina 5.10. Pääosassa nähdään Lauri Tilkanen.
Mainos
Mainos päättyy

– Elokuvafirmojen talouslukujen tarkastelu on siitä vähän naiivia hommaa, että ne vaihtelevat niin paljon. Sillä tilikaudella kun leffa tulee ensi-iltaan, budjetit näyttävät suurelta. Ja jos leffa menestyy, luvut paranevat entisestään.

– Mutta sen jälkeen menee vuosi pari, jolloin vain valmistellaan tulevia filmatisointeja. Silloin luvut näyttävät taas ihan nollaa, hän naurahtaa.

– Se on vähän kuin levyttävällä artistilla: kun tulee hittejä ja kiertueita, luvut näyttävät hyvältä, ja sitten taas ei näytäkään. Siksi tilikausia on vähän hankala verrata normaaliin yritystoimintaan.

Sen Koivusalo antaa kuitenkin ymmärtää, että pitkässä juoksussa elokuvien teko on kannattavaa liiketoimintaa.

– Tärkeintä on, että nenänpää on aina pysynyt pinnalla. Riskillä joutuu juttuja tekemään!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan