Vain Seiskassa!
Aki Huhtanen.

Tiesitkö, että näin voi käydä Suomessa? Aki, 42, keitteli nokipannukahvia, kun kilometrin korkuinen lumiseinä romahti – ”Mitään ei olisi ollut tehtävissä”

23.03.2019 06:02

Ylen kanavilla nähtävä Eränkävijät on tätä nykyä tv-katsojien kestosuosikki. Metsästykseen ja kalastukseen keskittyvä sarja esittelee monipuolisesti maamme luontoa sen eri muodoissaan, mutta kaikki tarinat eivät tallennu kameroille.

Yksi ohjelman päätähdistä, Kilpisjärvellä asustava Aki Huhtanen ja tämän Äijä-koira palkittiin vastikään yleisöäänestyksellä Parhaan esiintyjän kultaisella Venlalla. On kuitenkin ollut lähellä, ettei Aki olisi koskaan päässyt vastaanottamaan palkintoaan.

Joitakin vuosia sitten Aki pelkäsi aidosti henkensä edestä kaaduttuaan moottorikelkalla lumimyrskyssä. Turma sattui Käsivarren syrjäisimmässä kolkassa melko lähellä Suomen korkeinta kohtaa, Halti-tunturia.

Lue lisää: Eränkävijät-Aki oli kuolla lumimyrskyyn: En saanut happea!

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aki Huhtanen pilkillä.

Samoilla seuduilla Aki on saanut useammankin kerran todeta luontoäidin mahdin. Hän muistelee Seiskalle erästä nokipannukahvihetkeä Toskaljärven jäällä.

– Olimme olleet pilkillä ja keittelimme juuri kahvia, kun alkoi ihan kauhean jylinä. Kuulosti siltä, kuin yhtäkkiä jostain olisi ilmaantunut kova ukkonen.

Kyseessä ei ollut ukkonen, vaan luonnonilmiö, joita kaikki kansalaiset eivät välttämättä edes tiedä tapahtuvan Suomessa.

– Se oli lumivyöry. Järven itäpuolella oli kilometrin korkuinen lumiseinämä, joka rojahti yhdessä hujauksessa siihen jäälle, Aki kertoo ja vakuuttaa, ettei tarinassa ole tippaakaan ns. Lapin lisää.

– Lunta oli niin paljon, että sitä valui siihen järvenjäälle melkein sadan metrin pituudelta ja valehtelematta 10-15 metrin paksuudelta. Se koko seinämä tyhjeni siihen jäälle.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Aki Huhtanen pilkillä.

Onnekseen Aki ja kumppanit kahvittelivat järven toisessa päässä.

– Siinä kun olisi ollut pilkillä, olisi kyllä käynyt huonosti. Mitään ei olisi ollut tehtävissä.

Akilla onkin antaa vinkki tunturierämaahan matkaaville.

– Kyllä täällä Käsivarressa saa olla varovainen. Ja kannattaa kunnioittaa lumivyöryvaroituksia. Telttaakaan ei kannata laittaa ihan joka paikkaan.

Lue lisää Akista ja Käsivarren kuulumisista tuoreimmasta Seiskasta!

Seiska Kilpisjärvellä!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy Käyttäjäksi Tästä linkistä!

Teksti: Eetu Ampuja
Kuvat: Timo Korhonen

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!