Tiesitkö? HS: Nämä Idols-tähdet ovat toistensa lapsien kummisedät – muksuilla vain vuosi ikäeroa!

Kerroimme aiemmin tänään (7.8.) Idols-voittaja Koop Arposesta, joka viihtyy nykyään perheensä kanssa Englannissa. Koop, hänen vaimonsa Cordelia ja avioparin Harrison-poika asuvat Etelä-Lontoossa samalla alueella, missä myös Koop on viettänyt lapsuutensa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomien Kuukausiliite.
HS:n haastattelussa Koop kertoo, kuinka hänen elämänsä muuttui Idols-voiton jälkeen. Laulaja-lauluntekijä julkaisi kaksi albumia, joiden jälkeen hän purki sopimuksensa levy-yhtiön kanssa.
Muutamia vuosia sitten Koop ja hänen vaimonsa ostivat asuntoauton, jolla he lopulta päätyivät Brightoniin. Siellä käsistään taitava Koop kouluttautui puusepäksi ja perheen pienin sai alkunsa.

Harrison syntyi vuonna 2016.
Koop voitti Idolsin neljännen tuotantokauden. Tuolloin mukana oli myös laulaja Pete Parkkonen, joka putosi kilpailusta juuri ennen Koopin ja Anna Puun välistä finaalia.
HS:n mukaan miehet ovat ystäviä edelleen. Ja hyviä ystäviä ovatkin, sillä Koop on Peten vuonna 2015 syntyneen esikoisen kummisetä.
Myös Pete kantaa HS:n jutun mukaan samanlaista vastuuta, sillä hän on Koopin ja Cordelian pojan kummisetä.